Aikamiespoika piinasi vanhempiaan Kontiolahdella – kierre katkaistiin poliisioperaatiolla



Kaksi viikkoa sitten hätäkeskus sai ilmoituksen, jonka mukaan iäkästä pariskuntaa on pahoinpidelty kotonaan Kontiolahdella. Teosta epäillään uhrien poikaa, joka asuu vanhempiensa kanssa samassa taloudessa. Käräjäoikeus on sittemmin vanginnut miehen lukuisista pahoinpitelyistä ja virkavallan väkivaltaisesta vastustamisesta todennäköisin syin epäiltynä.

Epäillyn kiinniotto ei sujunut ongelmitta. Mies oli poistunut kotoaan ja ottanut tämänhetkisen tiedon mukaan isänsä haulikon mukaansa. Poliisi havaitsi epäillyn auton talon lähistöllä ja lähti seuraamaan tätä.

Mies ei poliisin mukaan varsinaisesti paennut, mutta hän mutkitteli tiellä puolelta toiselle niin, ettei poliisiauto päässyt ajoneuvon rinnalle. Lopulta virkavalta tuuppasi auton ojaan.

Poliisin mukaan mies nappasi pysäytyksen jälkeen autostaan ladatun haulikon ja osoitti sillä poliisiautoa kohti. Hän kuitenkin luopui aseesta käskytyksen jälkeen. Autosta löytyi myös irrallisia patruunoita.

Myöhemmässä selvittelyssä epäillyn vanhemmat kertoivat, että epäilty pahoinpitely ei ollut ensimmäinen laatuaan vaan piina on jatkunut jo pidemmän aikaa. Poika pysyy toistaiseksi vangittuna.

SUOSITUIMMAT