Aira Samulin muistelee Seiskan koskettavassa haastattelussa skitsofreniaa sairastanutta Pirjo-tytärtään. Hän menehtyi kolme vuotta sitten 71-vuotiaana.
Pirjon poisnukkuminen tapahtui yllättäen, eikä Aira-äiti ehtinyt hänen vierelleen. He olivat tavanneet viisi päivää aiemmin hoitokodissa. Lähtiessään Aira oli pyytänyt tytärtään saattamaa hänet ulko-ovelle.
– Ovella kuulimme jostain musiikkia. Aloin tanssia, ja Pirjo tuli mukaan. Ajattelin, että haluan jäädä tähän vielä, mutta hoitaja oli jo avannut oven ja oli siis lähdettävä. Se oli viimeinen hetkemme Pirjon kanssa, Aira muistelee Seiskassa haikeana.
Tanssi toimi äidin ja tyttären erityisenä kommunikointivälineenä koko yhteisen taipaleen ajan. Aira kuvailee Pirjon jollain tavailla muuttuneen, kun tämä pääsi ilmaisemaan itseään musiikin kautta.
– Lapseni eli yli 50 vuotta suljetulla osastolla, koska hänen sairauteensa ei oltu vielä keksitty lääkitystä ja hoitoa. Pidin häntä luonani vielä tanssin avulla… Pirjon elämä meni sairauden vuoksi hukkaan. Halusin tehdä jotain, ettei se olisi ollut aivan turhaa.
Aira päätyikin perustamaan Rytmikkäät-tanssiryhmän. Pirjo oli erittäin lahjakas musiikissa, laulussa ja tanssissa. Arkensa hän vietti sairautensa vuoksi hoitokodissa 15-vuotiaasta lähtien.
– Pirjo ei olisi selvinnyt hengissä ilman suljettua osastoa. Häntä hoidettiin niin kuin silloin osattiin, Aira muotoilee.