Anneli Ilmonen on kuollut



Tampereen taidemuseon pitkäaikainen johtaja Anneli Ilmonen on kuollut. Ilmonen oli kuollessaan 84-vuotias. Suru-uutisen kertoi julkisuuteen Tampereen taidemuseo tiedotteessaan.

Ilmonen toimi Tampereen taidemuseon johtajana vuosina 1968–2004. Hänelle myönnettiin museoneuvoksen arvonimi vuonna 2001.

Tiedotteessa kerrotaan, että Tampereen taidemuseo järjestää Ilmosen muistoksi suruliputuksen lauantaina 26. lokakuuta. Lisäksi museolle avataan surunvalittelukirja, joka luovutetaan myöhemmin Ilmosen omaisille.

SUOSITUIMMAT