Tanssija Ansku Bergström ja nyrkkeilijä Elina Gustafsson on totuttu näkemään sosiaalisessa mediassa varsinaisena unelmaparina, joka tunnustaa julkisesti rakkauttaan ja hellyyttään toisilleen somen välityksellä. Viimeisten viikkojen aikana tahti on kuitenkin hiipunut, joten julkisuudessa on epäilty pariskunnan ajautuneen jopa eroon.
Seiskan mukaan julkkispariskunta ei esimerkiksi viettänyt joulua tai uuttavuotta yhdessä, vaikka sellainen toki yleensä pariskuntien ajanviettoon kuuluu. Sosiaalisessa mediassa tarkasti seuratusta pariskunnasta on bongattu myös se, ettei Ansku ole pitänyt kaikissa somekuvissaan kihlasormusta sormessaan.
Elina on puolestaan reissannut yksin maailmalla esimerkiksi Sri Lankassa. Sekä Ansku että Elina ovat pidättäytyneet kommentoimasta suhteensa viimeisiä käänteitä julkisuudessa.
Viikonloppuna nähtiin outo käänne, jossa Ansku julkaisi omassa Instagramissaan tarinoita pariskunnan yhteiseltä mökiltä. Viikonloppuna myös Elina oli samalla mökillä, mutta yhteisiä kuvia tai tarinoita ei mökiltä nähty. Tämä on ihmetyttänyt kovasti, sillä normaalisti tämä pariskunta on nimenomaan julkaissut yhteisiä kuvia yhteisistä hetkistään.
Netissä onkin parhaillaan käynnissä hurjat huhut siitä, olisiko pariskunta päätynyt eroon tavalla tai toisella.