Anssi Kelalle sattui uskomaton tapaturma sängyssä: ”Se on nyt musta ja turvonnut”


Anssi Kela osaa suhtautua itseensä ja elämään hurtilla huumorilla. Tällä kertaa laulaja kertoo Instagramissa viikonloppuna tapahtuneesta uskomattomasta tapaturmasta.

– Päätin ottaa päiväunet, ja koska olin vähän viluissani, niin ajattelin painua ihan klassisesti pehkuihin. Jotenkin näin parhaaksi iskeä vällyjen alle pujahtaessani oikean jalan kantapäällä vasemman jalan nimettömään varpaaseen niin jykevästi, että varvas on nyt musta ja turvonnut. Saattoi murtua. En tajua, miten se onnistui, Kela päivittelee.

Voita kaupunkiloma Riikaan kahdelle!

Hän naureskelee, että itsensä loukkaaminen moisessa tilanteessa vaatii jo jonkinlaista taitoa, jos sitä nyt taidoksi voi kutsua.

– Mutta siis: LOUKKAANNUIN MENNESSÄNI PÄIVÄUNILLE. Onkohan mahdollista teloa itseään vielä miedommassa tilanteessa? Toiminnantäyteinen elämäni on tällaista jatkuvaa flirttailua kuoleman kanssa.

SUOSITUIMMAT