Dallas-tähti kertoo, kuinka selvisi vanhempiensa murhasta


Kaikki 80-luvulla televisiota katsoneet muistavat Dallasin Bobby Ewingin. Mutta muistatko, kuinka järkyttävän tragedian näyttelijä Patrick Duffy joutui kohtaamaan vuonna 1986 sarjan huippuvuosina?

Duffyn vanhemmat saivat surmansa ampumavälikohtauksessa. Kaksi 19-vuotiasta nuorukaista tunkeutui pariskunnan pitämään baariin Montanassa. Molemmat miehet saivat elinkautisen vankeusrangaistuksen murhasta, toinen on sittemmin päässyt ehdonalaiseen.

Duffy kertoo tuoreessa People-lehden haastattelussa selvinneensä vanhempiensa kuolemasta buddhismin avulla. Hän tutustui elämänfilosofiaan edesmenneen vaimonsa Carlyn Rosserin välityksellä. Näyttelijä on noudattanut oppeja jo 48 vuoden ajan.

Duffy selostaa, että vaikka hän menetti vanhempansa, hän ei koskaan tuntenut menettäneensä yhteyttä heihin. Hän uskoo vakaasti elämän ikuisuuteen.

Näyttelijä kertoo punnitsevansa joka ilta, onko hän saanut päivän aikana enemmän positiivista kuin negatiivista aikaan. Kyse ei ole vain teoista vaan ajatuksista. Buffy pyrkii parhaansa mukaan noudattamaan buddhismin oppeja, vaikka hän olisi yksin koko päivän.

SUOSITUIMMAT