Ensitreffit alttarilla -Elisa avaa kokemuksensa: yritti paeta ohjelmasta kesken kuvausten



Tamperelainen Elisa, 41, lähti Ensitreffit alttarilla -ohjelmaan toiveissaan löytää rinnalleen kumppani, jonka kanssa voisi opetella olemaan heikko ja haavoittuvainen. Lopputuloksena oli kokemus, jota hän kuvaa häpeälliseksi ja hyväksikäytetyksi tulemiseksi.

Kun kausi alkoi pyöriä televisiossa ja ihmiset alkoivat tunnistaa hänet, Elisa olisi halunnut muuttua näkymättömäksi.

Hänen ja Matin avioliitto päättyi käytännössä ennen kuin ehti kunnolla alkaa.

”Tuntui kuin olisi lähtenyt rakkaushuijaukseen”

Elisa sanoo katuvansa osallistumistaan ohjelmaan. Hän kertoo yllättyneensä siitä, miten erilaiselta formaatti tuntui sisältäpäin verrattuna siihen mielikuvaan, joka katsojille annetaan.

– Hävetti niin paljon, että on lähtenyt tuollaiseen rakkaushuijaukseen mukaan ja että se on vielä julkista. Toivoin välillä, että olisin näkymätön, Elisa kuvailee.

Hän kertoo lähteneensä mukaan vilpittömästi kumppania etsimään, mutta jälkikäteen olo on ollut enemmänkin hyväksikäytetty kuin nähty ja ymmärretty.

Paritus ihmetytti – ”Jos tämä oli peruste, se on törkeää”

Alttarilla vastassa oli sinitukkainen Matti, jonka Elisa tapasi ensimmäistä kertaa hääpäivänä. Jo alkumetreillä hän koki, ettei vahvaa vetovoimaa syntynyt. Päivien kuluessa kävi selväksi, että kaksikko oli hyvin erilainen sekä kommunikaatiossa että tavassa käsitellä asioita.

Elisa kertoo pyytäneensä asiantuntijoilta selitystä siihen, miksi heidät oli paritettu. Vastauksena oli hänen mukaansa, että molemmat olisivat ”punkkareita”.

– Jos se oikeasti on ollut se peruste, niin se on minun mielestäni ollut kyllä ihan törkeätä, Elisa sanoo.

Hän uskoo, että kaudelle on tietoisesti haluttu myös pareja, jotka eivät ole aidosti yhteensopivia, jotta ohjelmaan syntyy vastakkainasettelua ja dramatiikkaa.

– Luulen, ettei ole välttämättä edes haettu oikeita mätsejä, vaan ennen kaikkea ohjelmaa. Jos asiantuntijat olisivat aidosti yrittäneet löytää toisilleen sopivat parit, en usko, että he olisivat tehneet tällaisia valintoja, hän pohtii.

Yritys lähteä kesken kaiken tyssäsi seinään

Elisalle jäi kuvausten aikana vahva tunne siitä, ettei häntä kuunneltu. Hän kertoo kokeneensa, ettei hänen yksityisyyttään ja rajojaan kunnioitettu.

Kun hän ymmärsi, ettei liitolla Matin kanssa ollut tulevaisuutta, Elisa olisi halunnut keskeyttää osallistumisensa. Kuvausten takia hän oli poissa töistä, mikä aiheutti taloudellista menetystä.

Silti lähtö ei ollut mahdollinen ilman niin sanottua ”vakavaa syytä”.

– Enhän minä päässyt tästä irti vaikka tiesin, ettei tästä mitään tule. Kyllä se on kaikin puolin ihan hirveän kova hinta maksettavaksi siihen nähden, ettei tästä ole saanut mitään muuta kuin turhaa julkisuutta, Elisa sanoo.

Hän korostaa, ettei halua mustamaalata kaikkia ohjelman tekijöitä, mutta kertoo tulleensa syyllistetyksi aina, kun toi esiin kritiikkiä tai omaa kokemustaan. Hänen mukaansa tunnelma oli ”toksisen positiivinen”: ongelmia ei haluttu kohdata, vaan ne yritettiin sivuuttaa.

”Minusta tehtiin nihkeä muikkeli”

Ohjelman esitysvaiheessa Elisa huomasi nopeasti, ettei tunnistanut itseään ruudusta. Hänen mukaansa hänestä rakennettiin yksipuolinen, mahdollisimman kielteinen kuva.

– Kiinnitin jo ensimmäisestä jaksosta lähtien huomiota siihen, etten hymyile lainkaan. Se on saanut näyttämään siltä, että olen ihan hiton nihkeä muikkeli, Elisa kuvailee.

Hänen mielestään ohjelmassa on riisuttu pois hänen elämänilonsa ja leikkisyytensä. Hän kokee, että hänestä luotiin kuva tiukkapipoisena naisena, joka tuomitsee ihmisiä ulkonäön perusteella, vaikka pitää itse tärkeänä juuri sitä, ettei ketään arvoteta ulkonäön, elämänkatsomuksen tai taustan mukaan.

Elisa uskoo, että ohjelmassa korostettiin hänen reaktioitaan, mutta jätettiin niiden taustat näyttämättä. Hän mainitsee myös taustamusiikin käytön keinona ohjata katsojan tulkintaa.

– Mielestäni siinä on toimittu tosi törkeästi meitä osallistujia kohtaan, mutta myös katsojaa pidetään typeränä, koska enemmän se herättää kysymyksiä kuin tarjoaa hyvää viihdettä, hän sanoo.

”Jos haet rakkautta, älä mene sinne”

Elisa tietää olleensa yksi kauden puhutuimmista osallistujista. Nettikeskusteluja hän ei halua lukea, mutta kertoo saaneensa henkilökohtaisesti ainoastaan myönteistä palautetta tutuiltaan ja ystäviltään.

– Onneksi on ihmisiä, jotka muistuttavat, mitkä asiat tässä elämässä oikeasti merkitsevät.

Matin kanssa Elisa ei ole ollut tekemisissä kuvausten jälkeen, eikä hänellä ole ex-puolisostaan pahaa sanottavaa. Hän toivoo, että julkisuudesta olisi tälle jopa hyötyä, koska Matin ammatti voi hyötyä näkyvyydestä.

Mahdollisille tuleville hakijoille hänellä on kuitenkin suora viesti.

– Jos sinulla ei ole ihan helkkarin hyvä arpaonni ja haluat oikeasti löytää potentiaalisen puolison, älä lähde tähän. Mutta jos sinulla on joku projekti meneillään, mihin haluat julkisuutta, niin lähde promoamaan tuonne. Eihän tässä enää oikeasti naimisiin mennä, hän tiivistää.

Lähde: IS



SUOSITUIMMAT