Erika Vikmanista muotisuunnittelija – vaatteet merestä kerättyä muoviroskaa


Laulaja Erika Vikman on tehnyt uuden aluevaltauksen muodin parista.

Suomen seuratuimpiin artisteihin kuuluva laulaja Erika Vikman tekee yhteistyötä suomalaisen REVOEL-naistenvaatebrändin kanssa yhteistyömalliston merkeissä.

Räväkästä tyylistään tunnettu nainen on suunnitellut REVOEL X ERIKA VIKMAN -malliston yhdessä merkin perustajien Anna Jokisen ja Elisa Karvosen kanssa. Vikman nähdään myös näyttävissä mallikuvissa.

Limited edition -mallisto on täynnä naisenergiaa, häpeilemättömyyttä ja rohkeutta. Sen on tarkoitus näyttää, miltä rohkea ja kestävä muoti on vuonna 2021.

Yhteistyömallisto on taattua Erika Vikman -tyyliä: sekoitus retroa 80-lukua ja villiä futurismia. Siihen kuuluu kuusi erilaista räiskyvän värikästä vaatekappaletta.

Vaatteet on valmistettu käsin REVOEL:in perustajakaksikon toimesta Helsingin Lauttasaaressa, ajan hengen mukaisesti kierrätysmateriaaleja hyödyntäen. Kankaiden tekemiseen on käytetty muun muassa merestä kerättyä muoviroskaa, kuten kalaverkkoja, kertoo REVOEL sivuillaan.

– Haluan tehdä Revoelin kanssa yhteistyötä, koska heidän tyylissään yhdistyy kotimaisuus, eettisyys ja mielikuvituksellisuus. Elisa ja Anna käyttävät rohkeasti värejä ja laadukkaita materiaaleja, ja kun puen heidän tuotteitaan, tunnen oloni sporttiseksi, villiksi ja seksikkääksi – sellaiseksi, joka ei ota itseään liian vakavasti. Tunnen olevani minä! Erika Vikman kertoo tiedotteessa.

Kuva: Instagram

SUOSITUIMMAT