Helteitä ja aurinkoa juhannuksena!


Ilmatieteen laitos ennustaa juhannukseksi erityisen lämpimiä kelejä.

Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan lämpötila nousee juhannuksena yleisesti hellemittoihin eli 25:n ja 30 asteen välille, paikoin jopa yli 30 asteen.

Keski-Euroopasta saapuva korkeapaine vahvistuu juhannusaattona Suomen eteläpuolelle ja tuo viikonlopun mittaan koko Suomeen hyvin lämmintä ilmaa.

Jo juhannusaattona perjantaina lämpötila nousee maan etelä- ja keskiosassa laajalti 25‒30 asteeseen. Helleraja yltää aattona maan keskivaiheille, ja myös Lapissa esiintyy yli 20 asteen lämpötiloja. Pohjois-Lapissa lämpötila jäänee 15‒20 asteeseen. Maan pohjoisosassa pilvisyys voi olla hieman runsaampaa, muualla maassa on enimmäkseen selkeää.

Maan pohjoisimmassa osassa on aluksi hiukan viileämpää, mutta lauantaina juhannuspäivänä helle ulottuu todennäköisesti jo Keski-Lappiin asti.

– Etelämmässä juhannuspäivänä on mahdollisesti paikoin jopa 30 astetta, ennustaa Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Heikki Sinisalo.

Päivä on enimmäkseen selkeä, mutta maan pohjoisosassa on pieni mahdollisuus sadekuuroille.

Sunnuntai on ennusteen mukaan juhannusviikonlopun lämpimin päivä. Etelässä lämpötila nousee ylimmillään jonkin verran yli 30 asteen. Helteinen poutasää jatkuu muuallakin maassa, mutta Keski- ja Pohjois-Lappiin yltänee Jäämereltä sade- ja ukkoskuuroja, joiden yhteydessä voi sataa melko runsaastikin vettä. Tältä osin ennusteessa on vielä epävarmuutta.

Ilmatieteen laitos varoittaa juhannuksena tukalasta helteestä ja voimakkaasta UV-säteilystä suuressa osassa maata. Lisäksi lämmin poutasää edistää maaston kuivumista, mikä lisää maastopalojen riskiä viikonlopun mittaan.

– Metsäpalovaroitus on todennäköisesti voimassa laajalti maan etelä- ja länsiosassa jo juhannusaattona. Kokkoja ei saa polttaa siellä, mihin varoitus on annettu, Sinisalo muistuttaa.

Voimassa olevat säävaroitukset löytyvät Ilmatieteen laitoksen verkkopalvelusta.

Lähde: Iltatieteen laitos

Kuva: Pixabay

SUOSITUIMMAT

Tässä on juhannuksen sää – no huh huh!

Meitä kaikkia kiinnostaa miltä tuleva juhannus näyttää sään suhteen. Kysyimme asiaa Mikko E:ltä, jolla on pitkät perinteet osuvien sääennustusten...

Rasmus Takaluoman äiti avautui Ylelle: ”Tämä antaa minulle helpotusta”

Puoli vuotta kadoksissa olleen 16-vuotiaan lapualaispojan Rasmus Takaluoman äiti on antanut koskettavan haastattelun Ylelle. Marika Tuominiemi summaa jutussa katoamisesta...

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli: ”Kuinka sinä kehtaat!”

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli hiljattain. Pasanen on avautunut surustaan muutamissa lehtihaastatteluissa, esimerkiksi Anna-lehdessä. Kaikki eivät ole sulattaneet asiaa,...

Tuksun miesseuralaisen tyyli on erikoinen – katso kuvalinkki!

Johanna Tukiainen kertoi somessa lähteneensä matkalle Yhdysvaltoihin. Tätä sopi epäillä, sillä rikoksista tuomituilla ei hevin ole USA:n mantereelle asiaa.

Seiska: Eläkkeellä oleva Kai Hyttinen kertoi, ettei pääse ilman kolotuksia ylös sängystä

Monessa mukana ollut laulaja ja näyttelijä Kai Hyttinen, 76, viettää Pirkanmaan Orivedellä eläkepäiviään. Kai kertoi Seiskalle eläkepäivistään:

Uutisankkuri Piia Pasasen poika pääsi ylioppilaaksi – katso ihastuttavat yhteiskuvat

Ylen uutisankkuri Piia Pasanen, 50, teki toissapäivänä sometililleen päivityksen, jossa kertoi poikansa päässeen ylioppilaaksi: - Juurihan hän meni ekaluokalle...

Aurinko paistoi auton ikkunasta 28 vuotta – kuormurikuskin kasvot kertovat kaiken!

Moni meistä tietää, että aurinkorasvaa kannattaa käyttää, kun lokoilee auringossa. Sitä olisi kuitenkin syytä käyttää myös arkipäiväisessä elämässä, jos...

Vera Putina on kuollut!

Venäjän presidentti Vladimir Putinin äitinä tunnettu georgialainen Vera Putina on kuollut. Hän oli kuollessaan 97-vuotias. Asiasta uutisoivat lukuisat maailman...

Terveysongelmien kanssa painiva Kerttu Rissanen teki radikaalin päätöksen

Kerttu Rissanen on kertonut avoimesti terveysongelmistaan sosiaalisessa mediassa. Nykyään liikuntaohjaajana työskentelevä Salkkarit-tähti on kamppaillut muun muassa vakavan raudanpuutoksen ja suolisto-ongelmien kanssa.

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje