Hymy: Vesa Keskisen Jane-vaimo esitti kyläkaupan henkilökunnalle erikoisen toiveen


Vesa Keskinen ja hänen vaimonsa Jane ovat antaneet Hymy-lehdelle laajan haastattelun. Siinä Jane kertoo muun muassa äitinsä menehtymiseen liittyvästä suruprosessistaan. Hän toteaa haluavansa käydä menetyksensä läpi yksin. Janen äiti menehtyi syöpään Janen ja lasten kuukausia kestäneen Brasilian-matkan aikana.

– Tällä hetkellä yritän välttää keskusteluja äitini poismenosta ja toivonkin, ettei kukaan enää muistuta minua siitä millään tavalla. Esimerkiksi sanomalla: ”Otan osaa!” Jane kertoo Hymylle.

Jane välitti samaisen toiveen myös Tuurin kyläkaupan henkilökunnalle palattuaan kotiin Brasiliasta. Hän ei halua myöskään puolisonsa Vesan eikä lapsiensa näkevän äitinsä menettämiseen liittyvää tuskaa.

– Käyn surutyötäni läpi, kun teen lapsille ruokaa tai siivoan. Tai juuri ennen nukahtamistani. Silloin kukaan ei näe kyyneleitäni. En halua tehdä lapsiamme enkä Vesaa surulliseksi, Jane perustelee Hymyn printtilehdessä.

SUOSITUIMMAT