Hypo: Ensin romahti asuntokauppa, kohta hiipuvat hinnat


Hypon laskelmien mukaan asuntojen hinnat laskevat tänä vuonna koko maassa kaksi prosenttia. Pääkaupunkiseudulla hinnat hyytyvät noin puoli prosenttia.

Suuremmalta miinukselta pelastaa vahva alkuvuosi, pk-seudun pienempi pudotus ja mahdollisuus toipumiseen jo loppuvuodesta. Myös pankkien tarjoamat lyhennysvapaat antavat aikaa ja suojaavat pakkomyynneiltä. Tulipalomyyntejä saattaakin tulla lähinnä asuntorahastoista tai -sijoittajista.

– Kasvukeskuksissa hinnat kääntyvät ensi vuonna selvään nousuun, mikäli paluu arkeen jatkuu ilman isoja takapakkeja. Ennustamme, että pääkaupunkiseudulla hinnat nousevat ensi vuonna kolme prosenttia, ja koko maan tasolla nousu asettuu 1,5 prosenttiin, Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus arvioi.

Brotheruksen näkemys perustuu ajatukseen, että kriisin iskiessä ensin jäätyvät kauppamäärät, sitten hiipuvat hinnat ja lopulta epidemian hellittäessä kasvukaupungit toipuvat ripeästi. Malli on haettu historian tapahtumista: finanssikriisistä sekä aiemmista tautipandemioista, kuten ruton ja koleran etenemisestä aikansa suurissa kaupungeissa.

– Korona romahdutti asuntokaupan ja huhtikuun ennakkotiedot kertovat kauppamäärien pudonneen 40 prosenttia helmikuuhun verrattuna. Samalla pantiin jäihin uusien rakennuskohteiden aloituksia, joten asuntoja valmistuu kesästä 2021 eteenpäin vähemmän kuin niille olisi tarvetta. Tämä näkyy heikompana tarjontana ja sitä kautta korkeampina hintoihin tulevina vuosina, Brotherus arvioi.

Koronalla on siis pitkäaikainen vaikutus asuntomarkkinoihin, eikä tämän vuoden alun kauppamääriin päästä vielä pitkään aikaan. Samalla tavoin kävi finanssikriisin jälkeen 2008 vuoden talousmyllerryksen jälkimainingeissa.

Airbnb:n hyytyminen tuo pieniä asuntoja tarjolle

Nopeasti yleistynyt Airbnb-toiminta pysähtyi sekin maaliskuussa kuin seinään, koska matkailijat eivät liikkuneet, eikä komennustyöntekijöiden majoitukseen yhtäkkiä ollutkaan tarvetta.

– Paikallisesti Airbnb:n hyytyminen tekee asuntomarkkinoihin suuren muutoksen. Tyypillisesti tällaiseen väliaikaismajoitukseen tarjottavat asunnot ovat pieniä, mutta sijaitsevat hyvien liikenneyhteyksien piirissä. Osa asunnoista menee jatkossa myyntiin ja osa siirtyy pitkäaikaiseen vuokraukseen. Voi odottaa, että uuden tarjonnan vuoksi hinnat ja vuokrat saattavat jopa hieman laskea, Brotherus toteaa.

– Voi arvioida, että tässä mielessä tilanteen voittajia ovat ensi asuntoaan etsivät ostajat, joille tulee aiempaa enemmän valinnanvaraa.

Eniten Airbnb-toiminnan piirissä on ollut asuntoja Helsingissä, mutta alueellisesti niillä on ollut vielä suurempi merkitys Lapin turismikeskuksissa. Helsingissä vapaarahoitteisista yksiöistä lähes 10 prosenttia on ollut Airbnb-asuntoja. Esimerkiksi Rovaniemellä ja Kittilässä niiden osuus yltää noin 10 prosenttiin kaikista vapaarahoitteisista vuokra- ja vapaa-ajan asunnoista.

Lähde ja kuva: Hypo

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommentti
Kirjoita tähän nimesi

SUOSITUIMMAT

Suomalaislaulaja hakattiin sairaalaan – kuva ei herkille!

Los Angelesissa asuva suomalaislaulaja Emma Olivia joutui erittäin vakavan hyökkäyksen kohteeksi sunnuntai-aamupäivällä puoli kymmenen aikaan. Emma oli normaaliin tapaan...

Helmi-ystävä tunteikkaana Dannyn syntymäpäivänä: ”Paljon onnea rakas”

Danny täytti lauantaina 24. syyskuuta kunnioitettavat 80 vuotta. Merkkipäivän kunniaksi veteraanilaulajan ystävätär Helmi Loukasmäki julkaisi tunteikkaan kirjoituksen Instagramissa. -...

Oletko nähnyt etsintäkuulutettua Terno Lindgrenia? Poliisi julkaisi tarkan kuvan

Poliisi pyytää kansalaisten apua Terno Antero Lindgrenin tavoittamiseksi. Syynä on uusien rikosten ja vahinkojen estäminen. Lindgren on tuomittu useista...

Seiska: Jari Sillanpää avautui tapahtumista, jotka johtivat seksuaalirikostuomioon

Iskelmälaulaja Jari Sillanpää, 56, kertoi Seura-lehdessä vaikeuksista, joita hän on kokenut viime vuosina. Vuonna 2018 Sillanpää tuomittiin huumausainerikoksista kahdesti. Ensimmäinen...

Tältä näyttää Dannyn 77v pikkuveli – IS:n kuvalinkki

Danny juhlisti 80-syntymäpäiväänsä torstaina 22. syyskuuta Helsingin Kaivohuoneella. Varsinainen merkkipäivä oli pari päivää myöhemmin. Paikalla ollut Iltasanomien toimittaja on...

Tamperelaiseen hoivakotiin tarkastuskäynti: Toiminta lopetettava heti!

Tampereella sijaitseva Tammistokoti on otettu Tampereen kaupungin huomaan. Toimintaa pyöritti Yrjö & Hanna Oy, joka on takonut kahdeksan miljoonan euron liikevaihtoa.

Vau! Tältä Susanna Laine näytti 17 vuotta sitten Miss Suomi -kilpailussa – katso kuva

Susanna Laine, 41, osallistui Miss Suomi -kilpailuun vuonna 2005 ja hänestä tuli toinen perintö­prinsessa. Laine julkaisi lauantaina Instagram-tililleen kuvan...

Seiska: Danny täyttää lauantaina 80 vuotta – avautui kuolemasta

80 vuotta ylihuomenna täyttävä Ilkka ”Danny” Lipsanen tekee merkkivuotensa kunniaksi juhlakiertueen ympäri Suomea ja siihen kuuluu yhteensä 30 konserttia. Ikämiehenä Dannylla on...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje