Iittalaan pystytettiin uusi maamerkki – katso kuvat lasitalosta

Iittalan maamerkki kunnioittaa suomalaisen lasin perinnettä.

Tänä vuonna 140 vuotta täyttävän Iittalan esineitä löytyy lähes jokaisesta kodista. Iittalan virallisena syntymäpäivänä, tänään 24.11., juhlistetaan Kanta-Hämeessä Iittalan kylän liikenneympyrään rakentunutta maamerkkiä. Muotoilija Tuomas Markunpojan suunnittelema installaatio juhlistaa Iittalan lasitehtaan ja brändin 140-vuotisjuhlavuotta sekä tiivistä suhdetta lasitehtaan ja kyläyhteisön välillä.

Vuonna 1881 perustettu Iittalan lasitehdas on yhä tänä päivänä kansainvälisesti tunnetun, pohjoismaista muotoilua edustavan Iittala-brändin sydän. Iittalan esineet kautta vuosikymmenten ovat olennainen osa suomalaisten kotien esinekulttuuria; tästä on saanut inspiraationsa myös Markunpojan teos, joka symboloi suomalaisen lasin kotia.

Näyttävä lasi-installaatioprojekti käynnistettiin jo syksyllä 2019 ja se on tehty yhteistyössä Hämeenlinnan kaupungin kanssa. Lasiteoksen suunnittelija on muotoilija Tuomas Markunpoika, jonka kanssa Iittala on tehnyt yhteistyötä myös aikaisemmin.

Markunpojan suunnittelun lähtökohtana on tuoda arjen esineisiin ripaus salaperäisyyttä ja yllätyksellisyyttä.

– Teoksessa tärkeää on nimenomaan kyläyhteisön ja Iittalan lasitehtaan yhteenkuuluvuus ja harmonia. Sosiaalisen näkökulman tärkeys Iittalan tarinassa on merkittävä, Markunpoika kuvailee.

Lasipalloista koostuva installaatio kuvaa luonnonomaista veden kiertokulkua. Markunpoika on halunnut tuoda keskiöön sen, että veden eri olomuodot muodostavat kokonaisuuden, jossa kaikki soi kauniisti keskenään – aivan kuten lasiesineiden valmistamisessa.

– Lasitehtaalla ja ympäröivällä luonnolla on selkeä yhteinen historia ja luonto on tärkeä osa Iittalan brändiä. Mielestäni hyvällä syyllä voidaan sanoa, että Iittala on ”suomalaisen lasin koti”. Halusin vuorata teoksen puurakenteen lasiseen vaippaan, joka sekä suojaa sisällä olevia lasiesineitä että vahvistaa ideaa suomalaisen lasin kodista. Maamerkki on karrikoitu harjakattoinen koti, jossa katto toimii myös sopivana rakenteena lasitaiteen ripustamiselle, Markunpoika kertoo.

Lasitalon sisällä oleva installaatio koostuu 1881 suupuhalletusta lasipallosta, joita ovat puhaltaneet sekä tehtaan omat puhaltajat että Ammattiopisto Tavastian lasialan artesaanikoulutukseen osallistuvat opiskelijat. Juhlapäivänä teos luovutetaan Hämeenlinnan kaupungin hallintaan.

Lasi-installaatio ei välttämättä ole lasitalon sisällä ikuisesti. Teos voi toimia jatkossa vaikkapa gallerian kaltaisena tilana, jossa olisi tulevaisuudessa muitakin taideteoksia tai lasitaidetta. Itse lasitalo tulee paikalla kuitenkin pysymään.

Muotoilija itse toivoo, että teos otettaisiin vastaan sen taustan ymmärtäen.

– Prioriteettina on toki se, miltä teos näyttää sen sijoituspaikalla. En halua, että teos näyttäytyy liian esoteerisena, vaan on pikemmin kuten Iittalan esineetkin; niistä ei ole pakko tietää mitään nauttiakseen niiden estetiikasta ja käytöstä. Toivon kuitenkin, että teos houkuttelee lisätiedon hankkimiseen, jolloin suhde siihen syvenee entisestään. Kyseessä on visuaalisesti selkeä ja kaunis teos, josta pystyy nauttimaan ilman taustatietoja taiteesta tai muotoilusta; on pyritty tietynlaiseen helppouteen. Installaatio ei ole museoympäristössä, eikä vaadi ymmärrystä tullakseen hyväksytyksi, Markunpoika kiteyttää.

SUOSITUIMMAT

Seiska: ”Ernest Lawson torjui tylysti vaimonsa halailut” TTK-voiton jälkeen – kuvalinkki

Kun Ernest Lawson, 33, ja Anniina Koivuniemi, 26, voittivat sunnuntaina Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailun, tunnelataus purkautui ja Lawson liikuttui kyyneliin yhteishaastattelussa.

Seiska: Suomen surkein kuski -kilpailun osallistuja menehtyi auto-onnettomuudessa

Suomen surkein kuski -tv-ohjelmaan osallistunut henkilö menehtyi viime viikolla liikenneonnettomuudessa. Asiasta uutisoi Seiska. Lehden tietojen mukaan kolari tapahtui Nelostiellä Siikalatvalla....

André Wickström ja Maria Nordin ilmiriidassa junamatkasta: ”V***u sä olet sekaisin” – myös VR puuttui asiaan

Televisiosta tutut stand up -koomikko André Wickström, 45, ja hyvinvointivalmentaja Maria Nordin, 38, ottivat rajusti yhteen Twitterissä. Nordin suivaantui Wickströmin twiitistä,...

Anna: Teresa Välimäki näki lehdestä, että isä oli korjannut sukupuolensa naiseksi – ”Väitti valehtelijaksi”

Televisiosta tuttu julkkiskokki ja Hans Välimäen, 51, ex-vaimo Teresa Välimäki, 46, kertoi Anna-lehdelle, miten hänen välinsä menivät lopullisesti poikki isänsä kanssa.

Seiska: Kaarle Kustaan nenä muuttui violetiksi – kuvalinkki

Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa, 75, otti vastaan kruununprinsessa Victorian, 44, kanssa Ruotsin uuden pääministerin Magdalena Anderssonin, 54, Tukholman Kuninkaanlinnassa järjestetyssä...

Juuri eronnut Olavi Uusivirta suuteli Selviytyjät-finalisti Paul Eliasta lavalla! Katsoja Seiskalle: ”Vaikutti parisuhteen julkistamiselta”

Selviytyjät-kilpailun finaalikolmikkoon sunnuntain 28.11. jaksossa selviytynyt muusikko Paul Elias aiheutti hämmennystä esiintyessään Olavi Uusivirran lämppärinä lauantaina Tampereen Pakkahuoneella.  Sekä Elias että Uusivirta ovat...

Seiska: Sofia Belórf joutui pakenemaan kotoaan hotelliin

Tuoreessa Seiska-lehdessä kerrotaan, että Sofia Belórf oli majaillut viime viikolla useamman päivän yksin Helsingissä sijaitsevassa hotelli Marskissa. Mistään hemmottelureissusta ei ollut ollut...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje