IL: Lea Laven loukkaantui vakavasti – edessä kuukausien toipuminen


Lea Laven, 75, kertoo Iltalehdelle loukkaantuneensa vakavasti. Iskelmätähti oli kaatunut Naantalissa rantakivien päälle lenkittäessään koiraansa.

– Kävi aika kornisti. Mun olkapää meni aika murusiksi. Varmaankin odotellaan mahdollisesti jotain tekoniveltä tai jotain. Se ihan kunnolla rapisi. Mä kaaduin kivikkoon, Laven selostaa tilannettaan Iltalehdelle.

Hän kertoo olevansa petipotilaana. Lavenille ei ole vielä pystytty antamaan toipumisennustetta, sillä tutkimukset ovat edelleen kesken.

– Mä tiedän siitä hyvin vähän. Mulla on vasta ensi viikon torstaina lääkäri. Siihen asti pitää odottaa. Kuvataan ja tiedetään sitten enemmän, mutta aika kauan pitää olla kotona.

Myös Lavenin tulevien keikkojen kohtalo on luonnollisesti epäselvä. Joka tapauksessa toipuminen tulee kestämään kuukausia.

SUOSITUIMMAT