IL: Tokmannin myyjä joutui kamalaan tilanteeseen lonkeroiden vuoksi



Työntekijä joutui hyvin pelottavaan tilanteeseen Tokmannin Myllymäen myymälässä Lappeenrannassa viime torstaina. Asiasta uutisoi Iltalehti.

Tokmannin viestintäpäällikkö Maarit Mikkonen vahvistaa, että tilanne oli saanut alkunsa, kun myymälässä asioinut henkilö oli yrittänyt anastaa lonkeroa. Asiat olivat lopulta päätyneet Iltalehden mukaan siihen pisteeseen, että asiakas oli lyönyt myyjää kasvoihin.

Asiasta on tehty rikosilmoitus. Kaakkois-Suomen poliisi on vahvistanut tapahtuneen Iltalehdelle. Poliisi ei kuitenkaan kommentoi asiaa tarkemmin, koska tutkinta on kesken.

Tokmannin viestintäpäällikkö kertoo, että myyjä hakeutui lääkärin tarkastettavaksi. Hänen vammansa eivät kaikeksi onneksi olleet vakavia. Myyjä palaa normaalisti töihin.

SUOSITUIMMAT