Ilotytön päiväkirja: Oudot ja ikävät asiakkaat, Top-5




Minulta on taas pyydetty erikoisten asiakaskokemuksien listoja. No, julkaistaan eräänlainen TOP-5, vaikka se ei missään järjestyksessä olekaan.

1. Asiakas tuli ja halusi minun esittävän äitiään. Ensin mun piti nalkuttaa hänelle, tukistaa, ja sitten hän pani minua. Täytyy sanoa että olin pikkuisen että mitä vittua. Mutta kun tämä ajatuskuvio nyt ei kauaa kestänyt ja siihen tosiaan liittyi tämä nalkuttaminen ja tukistaminen, niin ei kai se ole minun asiani, kuvitteleeko asiakas sen jälkeen panevansa vaikka paavia. En voi toisten mielikuvitusta hallita.

2. Asiakkaalla oli laastari kikkelissään. Hän rupesi sitä siinä ennen hommia poistamaan. Oli kuulemma tullut nirhauma jostain. Minua vähän nauratti moinen. Kun hän repäisi laastarin hän vielä kovaäänisesti sanoi auts. Heh heh.

3. Asiakas alkoi aivastella hulluna eikä panosta tullut mitään. Syy: hän oli koira-allerginen. Olin ilmoittanut aivan tarkkaan ilmoituksessani, että minulla on asunnossa koira. Joten rahaa en hänelle takaisin antanut. Hän alkoi siinä vähän muuttua negatiiviseksi, jolloin totesin että niin: minulla on se koira edelleen, se on tuolla oven takana ja haluatko tietää, ettei se ole rodultaan mikään tiibetinspanieli. Loppui se laulu.

4. Asiakas tuli sisään ja alkoi väitellä kanssani siitä että hän maksaa, kuten ravintolassa, vasta aterioituaan. Tällaisia tilanteita ei oikeastaan satu koskaan, sillä ihmiset ovat aina tietäväisiä pelin hengestä: maksu etukäteen. Jos he eivät tiedä, he kyllä mukisematta suostuvat käytäntöön, koska se todella on käytäntö. Näin siis tässä tapauksessa nollasta sataan punaista ja sanoin että mitähän vittua sä siinä piipität. ”Älä käytä mun aikaani turhaan. Lähde vetämään ellei se raha löydy alkuun.” No hän vain piipitti jolloin hän sai luvan lähteä. Estoille meni. En tiedä miten mies voi olla noin epämiehekäs.

5. Olin käymässä hotellissa tässä jokin aika sitten. Kun olimme saaneet homman alkuun tuli palohälytys. Hieman siinä pyörittiin että mitä pitää tehdä, mutta ei uskallettu jäädä sinne sisälle pyörimään. Minä kyllä siinä vaiheessa otin koko vaatekertani mukaan ja liukenin paikalta. Totesin että numeron tiedät, otetaan seuraavan kerran puoleen hintaan sitten. Mies oli että mitäs nyt, eihän tässä loppuun päästy ja otat rahan. Siihen totesin että force majeure, kysy josko kotivakuutus voisi auttaa.

Arvon lukijani, nyt se on täällä, joka pojan ”porno-Feisbuukki”, mene heti liittymään ilmaiseksi ja pääset potkimaan rumimpia pois, liity täällä!

-n-

Kuvituskuva: Pixabay

Lue myös:

Testasin ABC-huoltamoiden kohutun vessaseksiryhmän toiminnan

Mitä ruokaa söisin, että potenssini pysyisi kunnossa?

ABC:n vessoissa käy kuhina – vessaseksille perustettiin ryhmäkin

Tee penistesti – tällä helpolla tempulla mittaat onko sinulla normaalikokoinen

Thainainen puolisoksi – nämä asiat sinun on tajuttava sitä ennen!

Tästä salavinkistä tunnistat ravintolassa, että nainen on ilolintu

8 yleisintä virhettä tai väitettä, jotka liitetään ilotytön työhön

Miehille keksittiin laite, joka voittaa kaikki maailman seksilelut

Tuleeko sinulta liian nopeasti? Tämä kikka auttaa

Hullunkurisimmat asiakkaat – uusi lista

Naisen rakastamat asennot, Top 3

Järkyttävä tapaus ABC:n pihalla asuntoautossa

Näin vältyt naishuijauksilta netissä

Mitä ”se” maksaa Suomessa tänään ja korona-aikana?

Käy vieraissa – pelasta avioliittosi

Vaarallisimmat asiakkaat, Top-6

Hauskoja asiakaskokemuksia, Top-7

Matkailuautoseksissä pitää muistaa muuan asia

Vähensikö korona-aika asiakkaita?

Näin ilolintu hoitaa bisneksensä korona-aikana





VIRAALI-VIDEOITA

- Mainos -

SUOSITUIMMAT

Tanhupallon uusi video nousi heti hitiksi!

Kiti Kokkonen teki sen taas! Kiti Kokkosen iki-ihana sketsihahmo Tanhupallo voitti Putouksen Vuoden sketsihahmo -kilpailun vuonna 2018, ja monien iloksi hahmo on...

Maria Ohisalon Twiiteistä kohu: ”Ikävää, kun ministeritasolla pitää vääristellä historiaa”

Sisäministeri ja vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo julkaisi sunnuntaina moniosaisen twiitin, josta on noussut melkoinen kohu. Twiitissään Ohisalo muisteli 90-luvun...

Mitä ihmettä? Merikarvian kunta julkaisi ”kikkelikuvan” Facebookissa!

Merikarvian kunnan Facebook-sivun tykkääjät hieraisivat tänään silmiään kahteenkin kertaan. Tuoreimmassa päivityksessä nimittäin komeili jättikokoinen, miehen sukupuolielintä esittävä lumiveistos. Lumikikkeli komeili vieläpä kunnanviraston...

IS: Rakastuneelta naiselta huijattiin koko omaisuus – Suomeen ilmestyi rakastajan oikea vaimo!

Netissä tapahtuvista rakkaushuijauksista saadaan valitettavasti lukea lähes viikoittain. Iltasanomien haastatteleman Tainan tarina kuitenkin poikkeaa muista. Hän tapasi netistä löytämänsä miehen ihan kasvotusten,...

Saitko postin mukana pussillisen siemeniä? Ruokavirastolta vakava varoitus!

Ruokavirasto varoittaa useiden suomalaisten viime aikoina postitse saamista siemenpakkauksista. Viraston mukaan kyseisiä pyytämättä saatuja siemeniä ei saa kylvää. Vastaavia...

Näyttelijä Sara Parikka: ”Lasten on hyvä nähdä vanhempiensa tunteita laidasta laitaan”

Salkkarit-tähtenä tunnetuksi tullut Sara Parikka kertoo blogissaan saaneensa faneiltaan paljon tiedusteluita siitä, kuinka hän voi olla aina niin hyvällä tuulella. Tämä siitäkin...

Amerikkalainen urheilukanava julkaisi selvää suomenkieltä – harvinainen kunnianosoitus!

NBC Sports Chicago teki lauantaina harvinaisen kunnianosoituksen selvällä suomenkielellä Chicagossa pelaaville Lauri Markkaselle, 23, ja Kevin Lankiselle, 25. NBC:n Facebook-julkaisussa on kuvat Markkasesta ja Lankisesta,...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje