IS: Pinjalla, 34, on yli miljoona aasialaista seuraajaa TikTokissa – esittelee videoissaan suomalaista arkea


Thaimaalaissyntyinen Pinyaphat Häkkinen, suomalaisittain Pinja, on kerännyt 1,1 miljoona TikTok -seuraajaa suomalaissilmään varsin arkisilla videoilla. Kouvolassa asuva Häkkinen on julkaissut thainkielisiä videoita vasta noin vuoden verran, mutta saa nykyisin fanipostia ympäri Kaakkois-Aasiaa.

Kouvolan Koriassa asuva Häkkinen jakaa arkeaan seuraajilleen kolmesta neljään kertaa päivässä ja peittoaa seuraajamäärällään lähes kaikki Suomen julkkikset. TikTokin lisäksi nainen tekee sisältöä Instagramiin, Facebookiin sekä YouTubeen.

Häkkinen kuvaa videonsa thaiksi, mutta aiheet käsittelevät suomalaista arkea ja etenkin luontoa.

– Saan ideat videoihin omasta arjestani. Haluan kertoa seuraajilleni, mitä kaikkea ihanaa Suomessa on, Häkkinen kertoo Ilta-Sanomille.

Suosituimmalla videollaan Häkkinen näyttää makuuhuoneensa ikkunasta avautuvaa kesäistä maisemaa illalla kymmenen aikoihin. Videolla näkyy, kuinka pihalla on edelleen valoisaa, mikä on ollut monelle aasialaiselle seuraajalle ihmeellinen asia. Videota on katsottu TikTokissa peräti 6,7 miljoonaa kertaa.

– Videon julkaisun jälkeen sain paljon viestejä, joissa ihmeteltiin, miten siellä voi olla tuohon aikaan noin valoisaa. Vastasin, että odottakaahan vain talvea.

Pinja Häkkinen on asunut Suomessa kuusi vuotta ja kertoo kotiutuneensa Kouvolan Korialle hyvin. Nainen arvostaa erityisesti suomalaista luontoa ja jokamiehenoikeuksia.

Thaimaassa kampaamoalan yritystä pyörittäneelle Pinjalle ei ole Suomesta töitä löytynyt.

– Olisin ahkera ja motivoitunut työntekijä, mutta tuntuu, että thaimaalaistaustani on este työn saamiselle, hän kertoo IS:lle. Toimelias nainen elättää itsensä poimimalla marjoja ja sieniä.

Kuvat: Instagram/pinja_40

SUOSITUIMMAT

Tässä on juhannuksen sää – no huh huh!

Meitä kaikkia kiinnostaa miltä tuleva juhannus näyttää sään suhteen. Kysyimme asiaa Mikko E:ltä, jolla on pitkät perinteet osuvien sääennustusten...

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli: ”Kuinka sinä kehtaat!”

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli hiljattain. Pasanen on avautunut surustaan muutamissa lehtihaastatteluissa, esimerkiksi Anna-lehdessä. Kaikki eivät ole sulattaneet asiaa,...

Uutisankkuri Piia Pasasen poika pääsi ylioppilaaksi – katso ihastuttavat yhteiskuvat

Ylen uutisankkuri Piia Pasanen, 50, teki toissapäivänä sometililleen päivityksen, jossa kertoi poikansa päässeen ylioppilaaksi: - Juurihan hän meni ekaluokalle...

Seiska: Eläkkeellä oleva Kai Hyttinen kertoi, ettei pääse ilman kolotuksia ylös sängystä

Monessa mukana ollut laulaja ja näyttelijä Kai Hyttinen, 76, viettää Pirkanmaan Orivedellä eläkepäiviään. Kai kertoi Seiskalle eläkepäivistään:

S-ryhmä varoittaa: Pakastetuotteesta on löytynyt metallipaloja

S-ryhmä on ilmoittanut pakastetuotteen takaisinvedosta. Kyseessä on "Änglamark luomu hienonnettu pinaatti annospaloina", jota myydään 400 gramman pusseissa. Saksassa on...

Aurinko paistoi auton ikkunasta 28 vuotta – kuormurikuskin kasvot kertovat kaiken!

Moni meistä tietää, että aurinkorasvaa kannattaa käyttää, kun lokoilee auringossa. Sitä olisi kuitenkin syytä käyttää myös arkipäiväisessä elämässä, jos...

Terveysongelmien kanssa painiva Kerttu Rissanen teki radikaalin päätöksen

Kerttu Rissanen on kertonut avoimesti terveysongelmistaan sosiaalisessa mediassa. Nykyään liikuntaohjaajana työskentelevä Salkkarit-tähti on kamppaillut muun muassa vakavan raudanpuutoksen ja suolisto-ongelmien kanssa.

Vera Putina on kuollut!

Venäjän presidentti Vladimir Putinin äitinä tunnettu georgialainen Vera Putina on kuollut. Hän oli kuollessaan 97-vuotias. Asiasta uutisoivat lukuisat maailman...

Känniörvelö iski: Näin teki Naantalin keikalla Käärijän autolle!

Suomalainen känniörvelö päätti ottaa kohteekseen Naantalissa keikalla olleen Käärijän auton. Tuskin hän edes tiesi, että kyse oli Käärijän Mersusta.

Rasmus Takaluoman äiti avautui Ylelle: ”Tämä antaa minulle helpotusta”

Puoli vuotta kadoksissa olleen 16-vuotiaan lapualaispojan Rasmus Takaluoman äiti on antanut koskettavan haastattelun Ylelle. Marika Tuominiemi summaa jutussa katoamisesta...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje