IS: Räppäri lähestyi Diili-voittajaa härskillä rintoihin viittaavalla viestillä – yhdessä jo neljä vuotta


Iltasanomat kertoi sunnuntaina Diili-voittaja Sointu Borgin parisuhteen erikoisesta alusta. Viisi vuotta sitten suomiräppäri Tomi Solonen lähestyi Sointua sosiaalisessa mediassa varsin kyseenalaisella viestillä.

– Hän laittoi viestiä ja kysyi, että pystytkö nukkumaan mahallasi. Hän viittasi siis rintoihini, Sointu kertoo IS:lle.

– Mietin vain, että ei hitto mikä dorka!

Omintakeisesta viestistä huolimatta kaksikko alkoi kuitenkin jutella. Sointu kertoo, että MC Solosena tunnetun Tomin räppäritausta epäilytti häntä kauan, vaikka hän muuten huomasikin, ettei mies ollut sellainen kuin hän aluksi kuvitteli.

Lopulta Soinnun isä, politiikan tutkija ja vaalikommentaattori Sami Borg sai naisen muuttamaan mielensä.

– Kerroin iskälle, että olen tutustunut yhteen mieheen, mutta siinä on sellainen huono puoli, se on suomiräppäri. Olin sitä mieltä, että heistä kannattaa pysyä kaukana, koska he ovat naistenmiehiä, Sointu kertoo IS:lle.

Sami oli muistutellut Sointua siitä, kuinka hän ei pidä ihmisten lokeroimisesta, mutta tämä syyllistyi siihen nyt itse. Niinpä Sointu päätti antaa Tomille mahdollisuuden. Pariskunta on pitänyt yhtä nyt neljän vuoden ajan.

Sointu kertoo IS:lle, että heidän parisuhteensa on onnellinen ja tasapainoinen, ja että he ovat erakkosieluja, jotka viihtyvät kahdestaan kotona.

Tomi tuki puolisoaan Diili-kuvausten aikana ja naisen mukaan tsemppasi ja antoi paljon hyviä neuvoja. Tomi oli myös yksi harvoista, jotka tiesivät etukäteen, että Sointu voitti Diilin. Miehen ensimmäinen viesti naurattaa nyt Sointua.

– En tiedä mikä aivopieru se oli, hänellä on tosi outo huumori niin kuin minullakin. Tartuin syöttiin, vaikka silloin ajattelin, että herrajumala, Sointu kertoo Ilta-Sanomille.

Hän ei kuitenkaan rohkaise muita miehiä laittamaan vastaavia viestejä, sillä kaikissa härskit viestit eivät naurureaktiota aiheuta.

Lähde: Ilta-Sanomat

Kuva: Instagram

SUOSITUIMMAT

Käärijän biisiä kuunneltu 70 miljoonaa kertaa – näin paljon hän saa siitä rahaa

Käärijän Cha Cha Cha -biisiä on tähän mennessä kuunneltu Spotifyssä yli 70 miljoonaa kertaa. Se tiedetään, että Spotify-suorastriimauspalvelu maksaa...

Mikko Alatalon lapsenlapsi pyrkii Miss Suomeksi – katso kuva!

Miss Suomi -kilpailun semifinalistit julkistettiin 7. kesäkuuta Helsingissä. Jatkoon pääsi 20 kaunotarta. Heidän joukossaan on muun muassa Mikko Alatalon...

HS: Minna Haapkylän näpistyskohussa yllätyskäänne

Minna Haapkylän uutisoitiin hiljattain saaneen sakkorangaistuksen näpistyksestä, petoksesta ja vahingonteosta. Nykyisin tuottajana toimiva oli muun muassa liimannut Prismassa arvokkaan lohifileen päälle edullisemman...

Minna kuuli Prisman sovituskopista outoa voihketta – kysyi suoraan ”mitä siellä tehdään!”

Minna kertoo hauskasta kesäpäivästään länsisuomalaisessa Prismassa. Minnan tarina julkaistiin paikallisessa Facebook-ryhmässä. -Joo olin tossa vaateosastolla ja kuulin ihme voihkintaa...

Poliisille selvisi totuus: 4-vuotiaan kohtalo Joensuussa karmaisee!

Poliisi ja ensihoito saivat eilen hälytyksen yksityisasuntoon Joensuun Rantakylässä. Viranomaiset löysivät asunnosta elottoman 4-vuotiaan lapsen. Lapsesta oli havaittavissa huomattavan...

Renny Harlin suloisessa yhteiskuvassa Coco-tyttärensä kanssa

Hiljattain elokuvaohjaaja Renny Harlin, 64, muutti perheineen Floridan Miami Beachille. Viime lauantaina Renny lisäsi sometililleen kuvan, jossa hänen vierellään on pieni Coco-tytär,...

Seiska: Satu Taiveaho ja Tatu-rakas erohuhujen keskellä – Tatu esiintynyt ilman kihlasormustaan

Entinen kansanedustaja Satu Taiveaho, 46, ja toimitusjohtaja Tatu Varpukari, 50, menivät kihloihin alkuvuodesta. Kevään aikana Seiskan toimitukseen on kuitenkin kantautunut huhuja, joiden...

Katso täältä! Janni Hussin ja Joel Harkimon upea hääkuva julki

Janni Hussi, 31, ja Joel Harkimo, 33, juhlivat tänään häitään. Seiskan tietojen mukaan julkkispari vihittiin Helsingin tuomikirkossa kello 13.

Sairaus on levinnyt aivoihin – Beverly Hills -tähti julkaisi koskettavan videon

Näyttelijä Shannen Doherty, 52, kertoo Instagramissa, että hänen aivoistaan on löytynyt syöpäkasvain. Löydös oli tehty jo tammikuussa, mutta näyttelijä halusi tuoda asian...

Tunnistatko tätä autoa tai polkupyöräijää? Poliisi julkaisi kuvia

Poliisi pyytää kansalaisten apua perjantaina 26.toukokuuta Eurassa tapahtuneeseen koruliikkeen murtoon liittyen. Tapahtumayönä valvontakameran videoihin on tallentunut pyöräilijä ja pakettiauto.

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje