IS: Vesa Keskisen Jane-vaimo palasi vihdoin Brasiliasta – ryhtyi heti yllättävään puuhaan


Vesa Keskinen sai perheensä takaisin Tuuriin.

Vesa Keskisen pitkä yksinäisyys on vihdoin ohi, kun Jane-vaimo sekä pariskunnan lapset Maria ja Toivo palasivat kotiin Tuuriin. Brasilian vaikean koronatilanteen takia alun perin kuukauden mittaiseksi aiottu matka venyi lopulta yli neljään kuukauteen.

Vesa Keskinen kertailee perheen jälleennäkemistä Ilta-Sanomille, ja kertoo juhannuksen olleen hänen elämänsä ihanin.

– Yli neljän kuukauden yksinäisyys on ohi. Edessä ihana perhearki, Vesa Keskinen hehkuttaa.

Jane matkusti helmikuussa lasten kanssa Brasiliaan tukemaan syöpää sairastanutta äitiään, joka menehtyi lopulta sairauteen kesäkuun 7. päivä. Jane ehti järjestää äidilleen pienet ja kauniit hautajaiset, ennen kuin perhe palasi Suomeen.

Maaliskuusta saakka jatkuvasti peruuntuneet lennot järjestyivät lopulta Portugalin kautta.

Onnellinen Vesa kuvailee perheen odotettua jälleennäkemistä lentokentällä iloiseksi, lämpimäksi ja tunteikkaaksi.

– Ensimmäisenä syliini juoksi Toivo komean kiihdytyksen jälkeen. Jane ja Maria olivat matkalaukkujen kanssa 50 metrin päässä. Seuraavana syliini riensi Maria poskipusuineen ja sitten oli Janen vuoro lämpimine halauksineen.

Paluumatka Helsinki-Vantaalta Tuuriin sujui myös iloisissa merkeissä.

– Matka kotiin oli elämäni mukavin reissu Helsinki-Vantaan lentokentältä Tuuriin. Hymy oli huulilla koko ajan.

Pitkän matkan taittanut Jane ryhtyi heti palattuaan yllättävään puuhaan: siivoamaan perheen kotia. Vesa kertoo Ilta-Sanomille pestanneensa siivoojan tekemään perusteellisen siivouksen ennen perheensä paluuta, mutta Jane halusi vielä parannella tulosta.

– Luonnollisesti Jane halusi käydä kodissamme tietyt paikat läpi vielä omalla siivoustyylillään erityisen tarkasti. Keskiyöllä koti oli siinä kunnossa, että hän oli tyytyväinen, eikä tänään tarvitse siivoamiseen suuremmin keskittyä, kertoo Vesa.

Lähde: Ilta-Sanomat

Kuva: Wikimedia Commons

SUOSITUIMMAT