Itä-Suomen poliisi määräsi 399 kuljettajaa ajokieltoon – muistutti seurauksesta, joka yllättää monet


Itä-Suomen poliisi kertoo Facebookissa määränneensä huhtikuun aikana 399 kuljettajaa ajokieltoon, joista 165 on voimassa toistaiseksi.

234 ajokiellon syynä rikokset:

41 törkeästä rattijuopumuksesta.

61 rattijuopumuksesta, joista 35 huumaantuneena ajamisesta.

13 törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

57 kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

35 vakavan piittaamattomuuden perusteella.

27 toistuvien liikennerikkomusten perusteella.

65 ajokiellossa muita syitä:

115 kuljettajalla terveysvaatimukset eivät täyttyneet.

40 kuljettajaa ei ollut toimittanut vaadittua lääkärinlausuntoa terveydentilastaan.

6 kuljettajaa ei ollut saanut ajokoetta suoritettua.

4 nuorta kuljettajaa ei ollut toimittanut harjoittelu- ja syventävän vaiheen todistusta poliisille.

Ajokieltorikoksen myötä voit menettää lupasi

Poliisi muistuttaa myös eräästä ajokieltorikoksen aiheuttamasta asiasta, jota moni ei tiedä. Ajokieltorikokseen syyllistyminen voi nimittäin vaikuttaa myös tiettyjen lupien voimassaoloon.

Poliisi valvoo harkinnanvaraisten lupien, kuten aselupien, turva-alan lupien ja taksinkuljettajan ajolupien haltijoiden nuhteettomuutta. Jos henkilö syyllistyy esimerkiksi törkeään rattijuopumukseen, poliisi harkitsee uudelleen hänen sopivuuttaan kyseisen luvan haltijana. Aiempi moitteeton käytös ei estä luvan kieltämistä.

– Sama pätee rattijuopumuksiin, etenkin jos rikos on tapahtunut huumausaineiden vaikutuksen alaisena. Näin on myös silloin, kun ajokieltorikokseen syyllistyneen henkilön toiminta aseiden käsittelijänä, turva-alan toimijana tai taksinkuljettajana on ollut moitteetonta, kertoo Itä-Suomen poliisilaitoksen lupavalvontayksikön johtaja, ylikomisario Risto Jääskeläinen.

Alla Itä-Suomen poliisilaitoksen Facebook-julkaisu.

Lähde ja kuva: Itä-Suomen poliisilaitos

SUOSITUIMMAT

Seiska: Muusikko Leri Leskinen hakee avioeroa – Kristiina-puoliso tilitti pettämisestä

Vain elämää -sarjassa kapellimestarina toimiva Leri Leskinen, 55, hakee vaimostaan avioeroa kertoo Seiska. Monet luulivat, että jätetty osapuoli olisi...

Seiska: Uutta tietoa Martina Aitolehden ja Stefan Thermanin erikoisesta kuviosta

Hyvinvointivaikuttaja Martina Aitolehti, 40, viihtyy tiiviisti taas eksänsä kohuliikemies Stefan ”Stefu” Thermanin, 35, Hangon tiluksilla. Sen sijaan tilan isäntä Thermania ei...

Tältä Janni Hussi näytti teinityttönä – katso!

Juontaja, yrittäjä ja sisällöntuottaja Janni Hussi, 31, julkaisi muutama päivä sitten Instagram-tililleen kaksi kuvaa, joista ensimmäinen on otettu hänen nuoruusajoilta.

Seiska: Martina Aitolehdellä ja Stefan Thermanilla hämmentävä kuvio

Hyvinvointivaikuttaja Martina Aitolehti, 40, on nähty viime aikoina eksänsä kohuliikemies Stefan ”Stefu” Thermanin, 35, tiluksilla Hangossa. Asiasta uutisoi Seiska. Tämän...

Jesse Kaikuranta herättää huolta tilapäivityksellään – ”sain lääkäriltä huonoja uutisia”

Laulaja ja pop-muusikko Jesse Kaikuranta sai terveyteensä liittyviä huolestuttavia uutisia lääkäriltä. Mies kertoo tuntemuksistaan somekanavallaan julkaistussa kuvassa. – Mä...

Näistä kolmesta oireesta voit tunnistaa sydämen vajaatoiminnan

Sydämen vajaatoiminta johtuu siitä, että sydän ei pysty pumppaamaan verta elimistöön niin voimakkaasti kuin olisi tarve. Tämä sairaus on yleistä 70-vuotiailla ja...

IL: Näin Olli Lindholmin patsaan tekijä vastaa murskakritiikkiin

Olli Lindholmin näköispatsas paljastettiin viime viikon perjantaina. Legendaarisen Yö-yhtyeen nokkamiehen muistomerkki komeilee Pomarkussa sijaitsevassa taidepuistossa. Patsaan on veistänyt moottorisahataitelija...

Tältä näyttää Michael Monroen Johanna-vaimo – katso kuva

Michael Monroe ei juurikaan tuo yksityiselämäänsä julkisuuteen. Rokkikukko on kuitenkin tehnyt romanttisen poikkeuksen hääpäivän kunniaksi. Michael on julkaissut Instagramissa...

Seiska: Poliisioperaatio Petrus Pennasen kotona – myös Roosa-rakas vietiin

Seiska uutisoi silminnäkijähavaintojen perusteella, että Petrus Pennasen kotitalon edustalla oli torstaiaamuna mittava poliisioperaatio. Tilanne herätti runsaasti huomiota Helsingissä sijaitsevalla Ullanlinnan hienostoalueella.

Seiska: Riitta Väisänen haastoi pankin oikeuteen!

Tuore Seiska tietää kertoa, että Riitta Väisänen on haastanut Nordea-pankin oikeuteen. Kyse on siitä, että legendaarinen Kymppitonni-juontaja on riitauttanut hänelle määrätyn viivästyskoron...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje