Jani Sievinen ja Maria-vaimo: Avioero



Entinen huippu-uimari Jani Sievinen on jakanut Instagramissa koskettavan päivityksen, jossa hän kertoo pitkän liittonsa Marian kanssa päättyneen.

”Marian ja minun liitto päättyy. Itse olisin halunnut jatkaa matkaa. Ymmärrän perusteet ja kun perusteet ymmärtää, niin hyväksyy myös tosiasiat,” Sievinen kirjoittaa.

Pari ehti viettää yhdessä peräti 11 vuotta, joiden aikana he matkustivat yhdessä 19 eri maassa. Yksi ikimuistoisimmista hetkistä oli, kun Sievinen sai viedä Marian mukanaan Linnan juhliin Suomen 100-vuotisjuhlavuonna.

Sievinen kertoo olleensa mukana seuraamassa Marian lasten kasvua ja iloitsee siitä, miten läheisiä heidän kaikkien lastensa välille muodostui.

”Sain olla mukana kasvattamassa ja seuraamassa Marian lasten matkaa. Tyttärestä tuli kilpauimari ja pojasta lahjakas lukiolainen. Kaikki nuoremmat lapsemme ovat kuin sisaruksia ja toistensa parhaat kaverit,” hän kuvailee.

Ero on jättänyt Sievisen sanattomaksi ja tunteet pinnalle.

”Mieli on nyt sekava ja ikävä kova,” hän tunnustaa.

Päivityksen lopussa Sievinen toivottaa Marialle hyvää tulevaisuutta sekä voimia hänen alkaneelle poliittiselle uralle.

”Tämän enempää en asiaa kommentoi.”



SUOSITUIMMAT