Janne Lehtonen avaa tuoreessa podcastissa poikkeuksellisen suorasanaisesti vaihetta, jolloin hänen avioliittonsa ajautui syvään kriisiin. Kahden kuukauden erossa paljastui jotain sellaista, mitä pari ei ollut pitkään aikaan suostunut katsomaan suoraan.
Nuoruuden hulivilistä perheensä tueksi
Janne Lehtonen muistelee Aki Linnanahde talk show –podcastissa nuoruuttaan Vantaan Hakunilassa aikana, jota hän kuvailee villiksi. Hän kertoo ajautuneensa nuorena hölmöilyihin ja rikoksiinkin, kuten siltojen maalailuun ja autojen varasteluun.
Lehtosen mukaan juuri hänen nykyinen vaimonsa Mia-Riitta näytti jo nuorena, että elämä voisi kulkea myös toiseen suuntaan. Hän kuvaa itseään huliviliksi ja vaimoaan tunnolliseksi vastapariksi, jonka vaikutus oli ratkaiseva siinä, että hän jätti väärät polut taakseen.
Jo nuorena Lehtoselle kirkastui ajatus siitä, kummasta hän haluaa pitää kiinni. Hän ymmärsi, ettei halunnut menettää parisuhdettaan eikä päätyä elämässä suuntaan, jonka näki jo ennalta vaaralliseksi.
Avioliitto ajautui pisteeseen, jossa kaikki pysähtyi
Syksyllä 2024 parin yhteinen elämä koki rajun kolauksen, kun he erosivat hetkellisesti. Avioerohakemuskin jätettiin, mutta prosessi ei edennyt loppuun saakka, ja lopulta pari jatkoi yhdessä.
Podcastissa Lehtonen kertoo panostaneensa tietoisesti siihen, että olisi mahdollisimman hyvä isä ja aviomies. Hänen mukaansa tärkeintä on ollut läsnäolo. Kun hän on kotona, hän todella yrittää olla siellä aidosti.
Hetkellinen ero ei syntynyt yhdestä yksittäisestä syystä, vaan taustalla oli pitkä ketju kuormitusta. Lehtonen kertoo unettomuuden, traumaperäisen stressihäiriön ja muiden paineiden kasaantuneen vähitellen raskaaksi kokonaisuudeksi.
Kahden kuukauden ero toi esiin karun totuuden
Lehtosen mukaan pariterapiassa nousi esiin toive siitä, että suhde voisi vielä palata sellaiseksi kuin se oli ollut parin ensimmäisten kahdenkymmenen vuoden aikana. Vuosien mittaan jotakin olennaista oli kuitenkin kadonnut.
Vuonna 2020 koettu työuupumus ja perheen taloprojekti syvensivät alamäkeä entisestään. Lehtonen kuvaa rakentaneensa taloa käytännössä yksin, ja juuri siitä alkoi kehitys, joka johti myöhemmin eroon.
Kun pari oli kaksi kuukautta erillään, molemmat joutuivat hänen mukaansa kohtaamaan sen, mitä olivat oikeasti menettämässä. Lehtonen sanoo suoraan, että tuon ajan jälkeen kumpikin ymmärsi, etteivät he halua elää ilman toisiaan.
Yksi asia oli jäänyt vuosien varrella pois
Lehtonen nostaa esiin yhden konkreettisen asian, joka oli päässyt katoamaan parisuhteesta. Hänen mukaansa he olivat unohtaneet yhdessä tekemisen.
Aiemmin pari urheili yhdessä ja vietti muutenkin aikaa tiiviisti rinnakkain, mutta vuosien mittaan yhteinen tekeminen jäi taka-alalle. Juuri tämä havainto nousi merkittäväksi, kun suhdetta alettiin rakentaa uudelleen.
Lehtosen puheista välittyy, ettei kriisissä ollut kyse vain hetkellisestä riidasta, vaan siitä, että suhteen tärkeät peruspilarit olivat päässeet huomaamatta rapautumaan.
Julkisuus toi suhteeseen lisää painetta
Lehtonen kertoo myös Erikoisjoukot-ohjelman tuoman julkisuuden vaikuttaneen avioliittoon. Suosion myötä työmäärä kasvoi ja kiinnostus hänen elämäänsä kohtaan lisääntyi nopeasti.
Hänen mukaansa vaimo ei alkuun suhtautunut julkisuuteen myönteisesti, ei niinkään itse näkyvyyden takia, vaan siksi, mitä kaikkea se toi mukanaan. Lisää työtehtäviä, kiirettä ja kuormitusta, joka heijastui suoraan kotiin.
Nyt tilanne on muuttunut, ja Lehtosen mukaan vaimo on lähtenyt aiempaa avoimemmin mukaan asioihin, joihin suhtautui ennen varauksella. Taustalla on ollut myös pariterapiasta saatu apu.
Kriisi muutti katseen siihen, mikä on tärkeintä
Podcastissa Lehtonen puhuu perheestään hyvin lämpimästi ja sanoo, että hänellä on paras vaimo ja lapset, mitä voi saada. Juuri siksi hän haluaa nyt panostaa siihen, mikä kotona on.
Tarina pysäyttää siksi, että se kertoo tutusta ilmiöstä monessa suhteessa. Arki, työ, uupumus ja ulkopuoliset paineet voivat viedä paria hiljalleen erilleen, vaikka pohjalla olisi pitkä yhteinen historia ja vahvat tunteet.
Lehtosen mukaan kahden kuukauden ero paljasti lopulta kaikkein tärkeimmän asian. Sen, ettei yhteistä elämää voi pitää itsestäänselvyytenä.