Johanna Pakonen kaksijakoisissa tunnelmissa yllätyskihlattunsa kanssa – ”Kaikki muu melkein on jo viety”


Vuoden 2002 tangokuningatar Johanna Pakonen, 45, paljasti yllättäen heinäkuun alussa olevansa kihloissa.

Iloa rakkaudessa

Pakonen oli ollut salaa kihloissa jo pitkään, sillä hän juhlisti Instagramissa kihlajaisten ensimmäistä vuosipäivää. Hän kertoi kuvatekstissä sanoneensa rakkaalleen Samulle ”kyllä” 7. heinäkuuta 2020.

Elokuun alussa Pakonen julkaisi alla olevan harvinaisen yhteiskuvan kihlattunsa kanssa. Molempia kuvia on kehuttu vuolaasti.

Ahdinkoa työssä

Eilen Pakonen julkaisi hieman toisenlaisen kuvan, jossa hän avautuu alansa tilanteesta.

Kuvatekstissä ilman meikkiä oleva Pakonen kertoo olevansa väsynyt, mutta onnellinen. Kuvan ottamishetkellä hänellä on takanaan kolme keikkaa neljässä vuorokaudessa, yksi studiosessio, 1 800 ajettua kilometriä ja 14 nukuttua tuntia.

Hän kiittää sydämellisesti lipun ostaneita, jotka tulivat keikoille. Samalla hän myös peräänkuuluttaa jämäkkyyttä koronarajoituksiin.

– Seuraavasta keikasta ei ole mitään varmuutta. Toivon päättäjiltä selkärankaa ja järkeä alaamme kohdistuvia rajoituksia, mutta myös tukitoimia ja kompensaatiota koskevia päätöksiä varten. Kaikki muu melkein on jo viety, paitsi toivoa. #toivo

Kuvat: Instagram

SUOSITUIMMAT

16v Rasmus Takaluoman etsinnöille musertava päätös

Poliisi järjesti tällä viikolla mittavan operaation viime marraskuussa kadonneen Rasmus Takaluoman löytämiseksi. Kadonnutta etsittiin 24.-25. toukokuuta Lapuan keskustasta ja...

Tältä näyttää Erika Vikmanin uusi iäkkäämpi miesystävä – Seiskan kuvalinkki

Erika Vikman on vahvistanut julkisuudessa löytäneensä elämäänsä uuden rakkauden. Laulaja ei ole kuitenkaan halunnut kertoa uudesta rakkaastaan mitään sen tarkemmin, koska kyseessä...

IL: Tauski Peltonen joutui rajuun liikenneonnettomuuteen

Tauski Peltonen joutui perjantaina 26. toukokuuta rajuun liikenneonnettomuuteen ollessaan matkalla keikkapaikalle. Asiasta kertoo Iltalehti. Autoa oli ajanut Tauskin Jimmy-poika...

Tuija Pehkonen julkaisi pysäyttäviä kuvia sairaalasta – käännytettiin päivystyksestä

Tuija Pehkonen ja hänen puolisonsa Eero Ettala odottavat lasta. Pienokaisen laskettu aika on syksyllä. Suosikkijuontaja onkin julkaissut kevään aikana Intagramissa lukuisia kuvia,...

Ranto Bollström on kadonnut – jos näet, soita 112!

Poliisi pyytää havaintoja 5. toukokuuta lähtien kateissa olleesta henkilöstä. 16-vuotias Ranto Bollström liikkuu mahdollisesti Espoon Tapiolassa kauppakeskus Ainoan alueella. Hän voi kuitenkin...

Oho! Kauniskasvoinen Susanna Laine hakeutuu yllättävään operointiin

Suosikkijuontaja Susanna Laine tuntuu omaavan kaikki klassiseen kauneuteen liitettävät piirteet. Hänellä on symmetriset kasvot, isot silmät, upeat hiukset ja täydellinen hymy.

Seinäjokinen mies meni mökilleen – kaapista tehty löytö ällistytti, kuva!

Seinäjokinen mies lähti käymään mökillään, jossa oli viimeksi viettänyt aikaa joulun maissa eli pari kuukautta sitten. Kaapista hän löysi...

IL: Nyt puhuu sisäpiiri: Sanna Marinin muuttunut käytös hämmästyttää

Sanna Marinin elämä muuttui pienessä ajassa radikaalisti. Ensin demarit menettivät eduskuntavaaleissa suurimman puolueen paikan. Pari päivää myöhemmin Marin ilmoitti jättävänsä pestinsä puolueen...

IL: Vantaalla putosi jälleen henkilö parvekkeelta samassa taloyhtiössä!

Iltalehti uutisoi Vantaan Tikkurilassa torstai-iltana 25. toukokuuta tapahtuneesta onnettomuudesta. Henkilö oli pudonnut kerrostalon neljännessä kerroksessa sijaitsevalta ranskalaiselta parvekkeelta. Itä-Uudenmaan...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje