Joulukuun pitkän ajan sääennuste on annettu. Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF on julkaissut uuden kuukausiennusteen 27. marraskuuta.
Monia kiinnostaa tietenkin se, onko joulusta tulossa valkea – eli mikä on siis joulun väri.
Näin vastaa Forecan meteorologi:
– Vaikka joulun väriä ei pystytä päättelemään kuukausiennusteesta, tämänhetkisen ennusteen mukaan Suomessa saattaa jouluviikolla vaikuttaa keskimäärin lauha lounaanpuoleinen ilmavirtaus ja sen tuoma vaihteleva sää. Vaihtelevassa säässä sateiden olomuoto etenkin etelässä riippuu siitä, miten ilmamassat Suomen yli mutkittelevat, eli joulun väriä ei pystytä etelässä päättelemään ennen kuin päivittäisennusteet ulottuvat jouluun asti.
-Maan keskiosassa valkea joulu on sitä todennäköisempi, mitä pohjoisempana ollaan, ja Lapissa valkea joulu on melko, jos ei täysin varma, Joanna Rinne sanoo Forecalta sanoo.
Miltä sää muutoin näyttää?
Melkoisen kaksijakoiselta näyttää.
Tuoreen kuukausiennusteen mukaan 2. joulukuuta eli huomenna maanantaina alkavan viikon keskilämpötilat ovat maan etelä- ja keskiosassa ajankohdan tavanomaisia lukemia lauhempia, Lapissa puolestaan tavanomaista kylmempiä.
Sää on joulukuun alussa hyvin vaihtelevaa: ajoittain Suomeen pääsee lauhaa ilmaa, ajoittain pakkassäätä – välillä lumisia sateita voi tulla maan eteläosassa saakka. Jouluviikolla ainakin osassa maata olisi tämän hetken ennusteen mukaan keskimääräistä lauhempaa säätä.