Joutuiko perheesi tämän Renault-kuskin pelottelemaksi? Poliisi pyytää ottamaan yhteyttä


Poliisi tutkii torstaina 3. elokuuta tapahtunutta epäiltyä rikoskokonaisuutta.

Tapahtumat saivat alkunsa, kun hätäkeskukseen ilmoitettiin Tuusulassa liikenteessä olevasta tummanharmaasta Renault Clio -merkkisestä henkilöautosta, jossa ei ollut rekisterikilpiä.

Pian ilmoituksen jälkeen poliisipartio havaitsi kyseisen auton Rajalinnantiellä. Huomattuaan poliisit kuljettaja lähti pakenemaan pitkin Vanhaa Valtatietä. Matka jatkui Kellokosken taajama-alueen kautta Vanhalle Lahdentielle ja sieltä Sipoontielle. Lopulta auto päätyi Järvenpäässä nurmialueelle ja kuljettaja saatiin kiinni.

Poliisi kertoo, että kuljettaja ajoi pakomatkan aikana kovaa nopeutta ja useissa kohdissa vastaantulevien kaistalla sekä kevyen liikenteen väylillä.

Poliisi pyytääkin nyt yhteydenottoa henkilöiltä, joiden oman tai lasten turvallisuuden kuljettaja on vaarantanut. Virkavalta toivoo ilmoitukset sähköpostiosoitteeseen rikostorjunta.jarvenpaa.ita-uusimaa(at)poliisi.fi.

Kuljettajaa  epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

SUOSITUIMMAT