JS: Alaston mies järjesti melkoisen näytelmän Neste-asemalla


Janakkalan Sanomat uutisoi paikallisella Linnatuulen liikenneasemalla tapahtuneesta välikohtauksesta.

Lehden haastatteleman silminnäkijän mukaan noin kolmekymppinen mies oli ollut Linnatuulessa useamman tunnin. Iltayhdeksän aikaan mies oli riisunut itsensä ja kuljeskellut alasti ympäriinsä.

Paikalla olleen henkilön mukaan mies oli puhunut puhelimessa ja ”huutanut poliittisia asioita”. Mies oli myös maininnut tulleensa ostamaan lonkeroa, mutta liikenneasemalla oleva kauppa oli ehtinyt mennä kiinni.

– Vielä siinäkin vaiheessa ajattelimme, että ehkä kyseessä on joku TikTok-haaste. Sitten mies alkoi heitellä kahvilan tuoleja ympäriinsä. Välillä hän kävi maahan makaamaan ja valitteli omaa pahaa oloaan, silminnäkijä kertoo Janakkalan Sanomille.

Voita PlayStation 5 Slim -pelikonsoli!

Silminnäkijän mukaan mies oli myös muun muassa repinyt sipsipusseja ja heitellyt täysiä juomalasikoreja lattialle. Tilanne oli saatu viimein aisoihin, kun paikalle hälytetyt poliisit saapuivat liikenneasemalle.

SUOSITUIMMAT