Kauhunhetket kotitalousluokassa: 13v oppilasta epäillään tapon yrityksestä!


Helsingissä Vesalan peruskoululla tapahtui tänään 8. maaliskuuta epäilty tapon yritys. Hätäkeskukseen ilmoitettiin, että 13-vuotias oppilas oli puukottanut toista oppilasta kotitaloustunnilla.

Poliisi kertoo, että uhri oli saanut pistohaavan kylkeensä. Ambulanssi kiidätti oppilaan sairaalahoitoon.

Teosta epäilty seiskaluokkalainen on poliisin hallussa.

– Poliisi selvittää tekoa edeltäneitä tapahtumia sekä tekoon johtaneita syitä. Tutkinta jatkuu muun muassa ihmisten puhutuksilla. Esitutkinta on vasta alussa, eikä poliisi voi tässä vaiheessa avata asiaa enempää, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marko Forss.

Koululla oli tarjolla kriisiapua tapahtuneen jälkeen.

SUOSITUIMMAT