Kiira Korpi avautuu ihastumisestaan naisiin: ”Sisällä oli aika paljon kaikkea…”


Kiira Korpi kertoi taannoin Me Naisten haastattelussa, ettei hän ole seksuaaliselta suuntautumiseltaan hetero. Hän totesi, että on aina tiennyt viehtyvänsä myös naisista.

Nyt Korpi on pohtinut aihetta Roope Salmisen luotsaamassa Kolme käännekohtaa -podcastissa.

Entinen taitoluistelija toteaa, että koko kansan tuntemana jääprinsessana oli vaikea olla oma itsensä.

– Jotenkin sitä ajatteli, että minun kuuluu nyt vain olla tällainen, varsinkin, kun taitoluistelu on vielä lajinakin sellainen, että siellä vaaditaan sitä äärimmäistä esteettisyyttä ja hymyä ja kaikkea kauneutta ulkoapäin, Korpi toteaa podcastissa.

Hän kertoo vasta nyt ymmärtäneensä, mihin kaikkeen ura on vaikuttanut.

– Sisällä oli aika paljon kaikkea muuta, mitä ei ehkä päässyt työstämään tai osannut (työstää).

Roope Salminen toteaa podcastissa, että ihmiset tekevät todella helposti oletuksia toisten seksuaalisesta suuntautumisesta,

– On ollut suomalaisille ilmiselvää, että kyllä Kiira Korpi on hetero. Joko hän etsii miestä tai sitten hänellä on mies tai hän haluaa miestä tai hän tarvitsee miestä. Se mies on liitetty siihen joko tavoitteena tai olemassa olevana asiana, aina, Salminen pohtii.

SUOSITUIMMAT