Lilith juo ihmisverta ja väittää olevansa 600-vuotias vampyyri


Instagramissa ahkerasti goottihenkisiä kuvia julkaiseva 27-vuotias Lilith Vampyre väittää olevansa vampyyri, joka juo oikeasti ihmisten verta.

Lilith innostui vampyyreistä jo lapsena nähtyään Dracula-elokuvan. Hän kertoo muuttuneensa tiedostamattaan vampyyriksi 18-vuotiaana. Nykyisin hän välttelee suoraa auringonvaloa ja tuntee itsensä energisemmäksi yöllä.

Lilith joi ihmisverta ensimmäisen kerran mielenkiinnosta. Hänen mukaansa se maistuu metalliselta, lähes kupariselta, mutta maut voivat vaihdella. Lilith kertoo veren juomisen tapahtuvan läheisten ystävien kesken kaikkien osapuolten suostumuksella suoraan ihoon huomaamattomaan paikkaan tehdyn pienen viillon kautta. Juotavan veren määrän ei naisen mukaan tarvitse olla suuri, sillä kyse on itse tapahtumasta, joka on hänen mukaansa ”hyvin intiimi”.

Lilith uskoo olevansa vampyyrin vuosissa 600-vuotias, sillä hän kokee olevansa ikivanha. Hän on aina ollut kiinnostunut historiasta ja kokee ”vanhan maailman” itselleen hyvin tutuksi, aivan kuin hän olisi elänyt siellä.

Lilith kokoontuu usein muiden vampyyreiksi itsensä kokevien kanssa ja pukeutuu mielellään aiheeseen liittyvästi. Hän kertoo, ettei ole saanut paljoa negatiivista palautetta suuntautumisestaan, mutta hänen mukaansa kritiikki on yleensä liittynyt arvostelijoiden tietämättömyyteen aiheesta.

Lontoossa asuvalla ja normaalissa työssä olevalla Lilithillä on Instagramissa yli 154 000 seuraajaa. Alla muutamia hänen julkaisemia kuvia.

Lähde: LADbible

Kuvat: Instagram

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommentti
Kirjoita tähän nimesi

SUOSITUIMMAT

16v Rasmus Takaluoman etsinnöille musertava päätös

Poliisi järjesti tällä viikolla mittavan operaation viime marraskuussa kadonneen Rasmus Takaluoman löytämiseksi. Kadonnutta etsittiin 24.-25. toukokuuta Lapuan keskustasta ja...

Tältä näyttää Erika Vikmanin uusi iäkkäämpi miesystävä – Seiskan kuvalinkki

Erika Vikman on vahvistanut julkisuudessa löytäneensä elämäänsä uuden rakkauden. Laulaja ei ole kuitenkaan halunnut kertoa uudesta rakkaastaan mitään sen tarkemmin, koska kyseessä...

IL: Tauski Peltonen joutui rajuun liikenneonnettomuuteen

Tauski Peltonen joutui perjantaina 26. toukokuuta rajuun liikenneonnettomuuteen ollessaan matkalla keikkapaikalle. Asiasta kertoo Iltalehti. Autoa oli ajanut Tauskin Jimmy-poika...

Tuija Pehkonen julkaisi pysäyttäviä kuvia sairaalasta – käännytettiin päivystyksestä

Tuija Pehkonen ja hänen puolisonsa Eero Ettala odottavat lasta. Pienokaisen laskettu aika on syksyllä. Suosikkijuontaja onkin julkaissut kevään aikana Intagramissa lukuisia kuvia,...

Ranto Bollström on kadonnut – jos näet, soita 112!

Poliisi pyytää havaintoja 5. toukokuuta lähtien kateissa olleesta henkilöstä. 16-vuotias Ranto Bollström liikkuu mahdollisesti Espoon Tapiolassa kauppakeskus Ainoan alueella. Hän voi kuitenkin...

Seinäjokinen mies meni mökilleen – kaapista tehty löytö ällistytti, kuva!

Seinäjokinen mies lähti käymään mökillään, jossa oli viimeksi viettänyt aikaa joulun maissa eli pari kuukautta sitten. Kaapista hän löysi...

Oho! Kauniskasvoinen Susanna Laine hakeutuu yllättävään operointiin

Suosikkijuontaja Susanna Laine tuntuu omaavan kaikki klassiseen kauneuteen liitettävät piirteet. Hänellä on symmetriset kasvot, isot silmät, upeat hiukset ja täydellinen hymy.

IL: Nyt puhuu sisäpiiri: Sanna Marinin muuttunut käytös hämmästyttää

Sanna Marinin elämä muuttui pienessä ajassa radikaalisti. Ensin demarit menettivät eduskuntavaaleissa suurimman puolueen paikan. Pari päivää myöhemmin Marin ilmoitti jättävänsä pestinsä puolueen...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje