LK: Sampo Kaulaselta megaluokan paljastus: ”Kaikki oli feikkiä”



Sampo Kaulanen päätti kauppiasuransa Äkäslompolossa sijaitsevassa Jounin kaupassa huhtikuun lopussa. Lopettamisen yhteydessä Kesko osti Kaulasen yrityksen tontin ja rakennukset 19 miljoonan euron kauppahintaan.

Mutta velkaakin kauppiaalla tietenkin oli miljoonatolkulla. Vuonna 2010 sitä oli peräti 14 miljoonaa euroa. Tuolloin Kaulanen päätti osallistua Diili-ohjelmaan, jonka avulla hänestä tuli koko kansan tuntema julkkis. Kaulanen palaa käänteen tekevään liikkeeseensä tuoreessa Lapin Kansan haastattelussa.

– Tyrkytin itseäni mediaan aina kun voin, oli aihe mikä tahansa. Annoin lemmikki­eläin­haastatteluja, vaikka ei edes ollut lemmikkiä. Kaikki oli feikkiä, Kaulanen myöntää.

Hän oli tullut siihen tulokseen, että ”hullun kyläkauppiaan” rooli olisi kannattavin vaihtoehto.

– Tein nelikenttäanalyysin ja huomasin, että hullun lokerossa oli tilaa. Ryhdyin sellaiseksi.

Hulluun kyläkauppiuuteen kuului myös runsas alkoholinkäyttö. Sittemmin Kaulanen on kääntänyt korkin kiinni ja hän ollut raittiina jo puolentoista vuoden ajan.

SUOSITUIMMAT