Lotan ja papan yhteislaulut vaarassa: Pappa sai lääkäriltä ikäviä uutisia


Suuren suosion saavuttaneet Lotta ja pappa ovat viime aikoina julkaisseet huomattavasti vähemmän lauluvideoita kuin aiemmin. Huolestuneet fanit ovat ihmetelleet asiaa. Nyt Lotta ja pappa ovat kertoneet syyn osittaiselle hiljaiselolle.

Papan ääni on mennyt pikku hiljaa erittäin käheäksi. Kaksikko oli hakeutunut lääkäriin, joka oli todennut syyksi atrofisen dysfonian. Kyse on siitä, että iän myötä äänihuulten kimmoisuus vähenee samalla tavalla kuin ihonkin.

Lotta korostaa, että laulaminen ei ole sinänsä aiheuttanut vaivaa, eikä laulaminen sitä myöskään pahenna. Äänen pettäminen vain tekee esiintymisestä joinain päivinä mahdotonta. Lääkäri on kehottanut pappaa hörppimään vettä pitkin päivää. Lisäksi turha yskiminen ja köhiminen pitäisi opetella jättämään pois.

SUOSITUIMMAT