Lotta kertoi papan voinnista – taustalla verenmyrkytys


Koronalauluistaan tunnettu kaksikko Lotta ja pappa joutui joulun alla surullisen tilanteen eteen. Pappa sai pari viikkoa ennen pyhiä verenmyrkytyksen. Yhteinen juhliminen jäi haaveeksi, kun kotiutuksesta ei ollut toivoakaan.

Pappa sai antibioottia suoraan suoneen, joten kotihoito ei ollut vaihtoehto. Nyt Lotta on kuitenkin kertonut iloisia uutisia faneille.

– Jippii, jippii! Pappa pääsee huomenna (torstaina) kotiin, kun antibioottikuuri viimein loppuu! Hän on todella pirteä, melkein jo levoton ja odottaa kovasti, että pääsee taas laulamaan. Silloin siis laulut jatkuvat, samoin Cameo-videot ja kaikki muu mistä tykkäämme!

Pappa kertoi aiemmin kävelleensä ahkerasti sairaalan käytävää pitkin pitääkseen kuntoaan yllä. Yhteensä hoidossa vierähti kolme viikkoa.

SUOSITUIMMAT

Tältä suomalaisten ulkonäköä arvostellut Anu Saagim näyttää nyt – katso tuoreet kuvat

Anu Saagimia ei ole juuri viime aikoina suomalaisissa otsikoissa näkynyt. Muutamia vuosia taaksepäin tilanne oli kuitenkin aivan toinen. Anun...

Mihin hävisi Loirin omaisuus? IS: 40 000 euroa velkaa

Muun muassa Iltasanomat on tänään uutisoinut elokuussa menehtyneen Vesa-Matti Loirin julki tulleesta testamentista. Asiakirjoista käy ilmi Loirin jaettavan omaisuuden suuruus.

Matti Nykänen salasi vakavan sairautensa vaimoltaan – vei lopulta hengen

Pia Nykänen palaa Vuoroin vieraissa -ohjelmassa hetkeen, jolloin hän menetti rakkaan aviomiehensä. Hän kertoo, että Matin virallinen kuolinsyy oli uusiutunut haimatulehdus ja...

Jorma Pulkkinen veti pultit tv-ohjelmasta – myös Jethro Rostedt tulilinjalla!

Kaikkien tuntema tv-legenda Jorma Pulkkinen, jonka muistamme Ruutuässän ja -ysin juontajana 80- ja 90-luvuilta, on nyt suutahtanut kunnolla. Jorma...

Evelinalle tuli kookas mustelma – julkaisi kuvan ja kertoi tapauksesta

Näyttelijä-juontaja Roope Salmisen, 32, kanssa seurusteleva laulaja Evelina, 27, julkaisi sometililleen kuvan, jossa näkyy hänen jalassaan oleva suurehko mustelma.

Kuolleen Rasmus-rumpalin ystävät Seiskalle: ”Miksi ihmeessä hän ei…”

Seiska kirjoittaa entisen Rasmus-rumpali Janne Heiskasen kuolinsyyn selviämisestä. Seiskan mukaan Rasmuksessa aiemmin kannuja takonut Heiskanen kuoli liikennennettomuudessa Thaimaassa 43-vuotiaana.

Mikko Koivun ex-vaimolta raju tilitys – arvostelee lapsiin liittyviä toimia

Mikko ja Helena Koivun avioero on ollut runsaasti otsikoissa. Yhdysvalloissa asunut ex-pari on taistellut oikeudessa jo pelkästään siitä, käsitelläänkö avioero Suomessa vai...

Upea viesti sai sankaripoliisi Heidi Foxellin tunteikkaaksi

Hyvinkään ammuskelussa vammautunut sankaripoliisi Heidi Foxell, 34, lisäsi muutama viikko sitten Instagram-tililleen videon, jossa hän otti autosta tukea ja käveli yllättäen pienen...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje