Lotta Papan käytöksestä: ”En tiedä, kuinka kauan jaksan tätä”


Lotta ja pappa -lauluduon nuorempi osapuoli on avautunut Instagramissa kaksikon vaikeasta tilanteesta.

Pappa kärsii muistisairaudesta. Lotta auttaa häntä parhaansa mukaan käytännön asioissa. Virallinen omaishoitajuus kuitenkin evättiin jokin aika sitten, kun sellaista ei katsottu ammattilaisten mukaan tarpeelliseksi.

Lotta kertoo viimeisten viikkojen olleen erityisen raskaita.

– Yleinen piirre muistisairaudessa on kiukku ja aggressio, ja sitä on ollut nyt paljon. Saan päivittäin kuullakseni, että yhteiselostamme ei tule mitään ja että teen lähes kaiken väärin. Välillä en tiedä kuinka kauan jaksan tätä, sillä vaikka ymmärrän että kyseessä on sairaus, se silti tuntuu kamalan pahalta, Lotta selostaa.

Hän kertoo keskustelleensa asiasta papan kanssa.

– Olen yrittänyt kertoa papalle että minusta tuntuu pahalta, mutta hän vain sanoi, etten saa ottaa häntä tosissaan. Se on helposti sanottu, mutta vaikea toteuttaa siinä hetkessä, kun toinen huutaa.

Lotta lisää, että tilanne on erityisen hankala, koska hänellä on tällä hetkellä paljon töitä. Aika ei tahdo riittää ongelmien selvittämiseen.

SUOSITUIMMAT

16v Rasmus Takaluoman etsinnöille musertava päätös

Poliisi järjesti tällä viikolla mittavan operaation viime marraskuussa kadonneen Rasmus Takaluoman löytämiseksi. Kadonnutta etsittiin 24.-25. toukokuuta Lapuan keskustasta ja...

Tältä näyttää Erika Vikmanin uusi iäkkäämpi miesystävä – Seiskan kuvalinkki

Erika Vikman on vahvistanut julkisuudessa löytäneensä elämäänsä uuden rakkauden. Laulaja ei ole kuitenkaan halunnut kertoa uudesta rakkaastaan mitään sen tarkemmin, koska kyseessä...

IL: Tauski Peltonen joutui rajuun liikenneonnettomuuteen

Tauski Peltonen joutui perjantaina 26. toukokuuta rajuun liikenneonnettomuuteen ollessaan matkalla keikkapaikalle. Asiasta kertoo Iltalehti. Autoa oli ajanut Tauskin Jimmy-poika...

Tuija Pehkonen julkaisi pysäyttäviä kuvia sairaalasta – käännytettiin päivystyksestä

Tuija Pehkonen ja hänen puolisonsa Eero Ettala odottavat lasta. Pienokaisen laskettu aika on syksyllä. Suosikkijuontaja onkin julkaissut kevään aikana Intagramissa lukuisia kuvia,...

Ranto Bollström on kadonnut – jos näet, soita 112!

Poliisi pyytää havaintoja 5. toukokuuta lähtien kateissa olleesta henkilöstä. 16-vuotias Ranto Bollström liikkuu mahdollisesti Espoon Tapiolassa kauppakeskus Ainoan alueella. Hän voi kuitenkin...

Seinäjokinen mies meni mökilleen – kaapista tehty löytö ällistytti, kuva!

Seinäjokinen mies lähti käymään mökillään, jossa oli viimeksi viettänyt aikaa joulun maissa eli pari kuukautta sitten. Kaapista hän löysi...

Oho! Kauniskasvoinen Susanna Laine hakeutuu yllättävään operointiin

Suosikkijuontaja Susanna Laine tuntuu omaavan kaikki klassiseen kauneuteen liitettävät piirteet. Hänellä on symmetriset kasvot, isot silmät, upeat hiukset ja täydellinen hymy.

IL: Nyt puhuu sisäpiiri: Sanna Marinin muuttunut käytös hämmästyttää

Sanna Marinin elämä muuttui pienessä ajassa radikaalisti. Ensin demarit menettivät eduskuntavaaleissa suurimman puolueen paikan. Pari päivää myöhemmin Marin ilmoitti jättävänsä pestinsä puolueen...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje