Markku laittoi Aila-myrskyn vahingot hyötykäyttöön – katso upeat kuvat nerokkaasta ideasta!

Aila-myrsky jylläsi Suomessa 17. syyskuuta aiheuttaen laajalti tuhoja. Myrsky muun muassa repi talojen kattoja ja aiheutti pitkiä sähkökatkoja vähintään 90 000 kotitaloudelle ei puolilla Suomea.

Aila-myrsky kaatoi myös valtavia määriä puita. Metsäkeskuksen mukaan myrsky aiheutti koko maassa peräti 15–20 miljoonan euron metsätuhot. Kaatuneiden puiden joukossa oli myös kaksi suurta kuusta Markun tontilla Äänekoskella.

– Ei niitä raaskinu saunan pesäänkään pätkiä, kun oli niin suoran näköstä runkoa. Aikani siinä pohtiessa sainki idean poikasen päähän, ja tässä sitten tämä lopputulos mitä sain niistä aikaan. Oman pienen kuntosalin metsän reunaan, raittiiseen ulkoilmaan, Markku kertoo.

Alvenius on nähnyt Ruotsissa joitakin vastaavanlaisia liikuntapaikkoja ja heittää nyt Suomenkin päättäjille oivan idean.

– Muutamalla tonnilla pystyttäis jo monta salia pitkin kaupungin liikunta-alueita. 50 € suunnilleen meni tuon rakentamiseen. Bensat, vaijerit, lukot. Muuten on osat nurkan romuista. Monille se on iso kynnys lähteä sinne peilisaliin valvovan silmän alle treenaamaan. Tuommosia ulkoliikuntakeskuksia kun kaupunki pystyttäs sinne tänne, niin siellä vois sitte jokainen käydä vaikka itekseen nykimässä vaijereita. Eikä mitään turhanpäiväsiä salimaksuja olis. Tärkeintähän se olis et saatas jengi innostuu ulkoilmasta ja liikunnasta, Markku ideoi.

Alveniuksen kotipihan luonnonläheinen ja raikas kuntosali on syystäkin saanut somessa valtavasti kehuja. Katso alta lisää upeita kuvia projektista!

Kuvat: Markun kotialbumi

SUOSITUIMMAT

14 miljoonaa lotossa voittanut mies Sastamalasta: ”Olen pelännyt voittoa”

Lotossa oli lauantaina yksi täysosuma ja onnekas pelaaja kuittaa tililleen käsittämättömät 14 miljoonaa euroa. Veikkaus on tavoittanut seitsemän oikein ruksineen Sastamalassa asuvan...

Kirsi Ylijoki, 53, löysi 20v nuoremman miehen – katso yhteiskuva

Näyttelijä Kirsi Ylijoki juhli viime viikolla 53-vuotissyntymäpäiväänsä. Hän julkaisi juhlan kunniaksi Instagramissa useita kuvia ja paljasti samalla löytäneensä elämäänsä uuden rakkauden.

Tältä näyttää Michael Monroen Johanna-vaimo – katso kuva

Michael Monroe ei juurikaan tuo yksityiselämäänsä julkisuuteen. Rokkikukko on kuitenkin tehnyt romanttisen poikkeuksen hääpäivän kunniaksi. Michael on julkaissut Instagramissa...

IS: Kaisa Liski sai vankeustuomion ja kolmen vuoden liiketoimintakiellon

Iltasanomat uutisoi, että kiinteistökuningattarena tunnettu Kaisa Liski on saanut tuomion törkeästä velallisen epärehellisyydestä. Liskille määrättiin vuoden ja kahden kuukauden ehdollinen vankeustuomio ja...

Piritta Hagmanin viime viikolla paljastettu suhde on jo ohi

Kerroimme perjantaina Seiskan uutisoinnin pohjalta, että Piritta Hagman on löytänyt rinnalleen uuden miesystävän. Kyseessä oli hevosalalla tunnettu miljonäärimies. Piritan...

Seiska: Suomalaisjulkkiksen ja miljonäärin avioliitto kesti 4kk – nyt suhde Piritta Hagmaniin!

Tuoreen Seiskan kannessa komeilee paljastus Piritta Hagmanin uudesta suhteesta. Kaunotar on lehden tietojen mukaan rakastunut hevosurheilun saralla hyvin tunnettuun miljonäärimieheen.

Apinarokkotartunta havaittu Pohjois-Karjalassa asuvalla henkilöllä

Siun Sote tiedottaa, että Pohjois-Karjalassa on todettu ensimmäinen apinarokkotartunta. Sairastunut henkilö on työikäinen ja hän on kotihoidossa. Tartuntaa ei...

Syöpään sairastunut Heli Palsanmäki tilanteestaan Seiskalle: lopullinen tuomio kesällä

Heli Palsanmäki sai alkuvuodesta järkyttäviä uutisia, kun hänen kohdustaan löytyi rutiinitutkimuksessa neljän sentin kasvain. Syöpä oli ehtinyt levitä. Huutokauppakeisarin...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje