Perjantaiaamuna 6. tammikuuta vuonna 2017 Bernard Gore meni Bondi Junction Westfield -nimiseen ostoskeskukseen, joka sijaitsee Australian Sydneyssä.
Bernard oli matkalla tyttärensä Melinan luokse ja kertoi perheelleen aikovansa käydä ostoskeskuksessa ennen kuin tapasi 50-vuotiaan vaimonsa Angelan lounaalle noin tunnin päästä.
Mutta Bernard ei koskaan saapunut lounaalle.
Vaimo huolestui ja etsi kadonnutta miestään ostoskeskuksesta. Hän teki kadonneesta henkilöstä ilmoituksen paikallisille viranomaisille myöhemmin samana iltana.
Kesti kolme viikkoa ennen kuin Bernard löydettiin. Hän löytyi kuolleena kauppakeskuksen paloportaista.
Bernardin arvellaan vahingossa menneen palo-oven kautta portaikkoon, jonka kuvaillaan olevan itselukkiutuvien ovien ja hämmentäviä uloskäyntien ”labyrintti”. Dementiaa sairastanut Bernard ei löytänyt tietä ulos.
Lähde: UNILAD