Mika Myllylän traaginen tarina: sankaruudesta syöksykierteeseen



Kesällä 2011 vain 41 vuoden iässä edesmennyt Mika Myllylä jäi historiaan yhtenä Suomen kaikkien aikojen suurimmista hiihtäjistä sekä myyttisenä kansallissankarina, jonka tragedia kosketti laajasti kansalaisia.

Olympiavoittaja Myllylän elämän nousut ja laskut muodostavat monitasoisen tarinan voittamisesta, kunnianhimoisesta tavoitteellisuudesta, sankaruudesta, epäonnistumisista ja kärsimyksestä.

Langennut legenda ei ole vain urheilukirja, vaan syvälle yhteiskuntaan kytkeytyvä tarina, jossa käsitellään myös muun muassa äärimmäisyyksien hintaa ja päihderiippuvuutta sekä koko elämänsä hiihdolle omistaneen poikkeusyksilön taistelua pimeyttä vastaan.

Teos paljastaa paljon uutta Myllylän elämän erilaisista kipupisteistä ja valinnoista. Se auttaa esimerkiksi ymmärtämään, miksi häpeä ja riittämättömyyden tunne kalvoivat herkkää persoonaa jo ennen menestysvuosia – ja miksi hän turvautui dopingin käyttöön 1990-luvulla.

Lapsuutensa ja nuoruutensa sekä Ruotsissa että Haapajärvellä viettänyt Myllylä tunnettiin ääripäiden ihmisenä, joka sieti ainutlaatuisesti tuskaa maailman ykköshiihtäjän titteliä tavoitellessaan, mutta joka ei lopulta ollut valmis tähteyden tuomiin inhimillisiin haasteisiin ja paineisiin.

Kun yleinen huomio oli voiton tavoittelussa, huippu-urheilun ulkopuoliset riskit jäivät varjoon. Dopingkäry Lahden MM-kisoissa 2001 viilsi parantumattoman haavan Myllylän itsetuntoon, mutta todellisuudessa merkit hänen päihderiippuvuusriskistään havaittiin jo uran aikana. Myöhemmin edes uskoontulo ei pelastanut sankaria.

Mika Myllylä voitti olympiakullan, mutta hävisi taistelun itsensä kanssa. Hän kuoli häpeään.

”Teos on paitsi suuri kunnianosoitus Mika Myllylälle myös tärkeä yhteiskunnallinen puheenvuoro urheilun, terveyden ja menestyksen ristiriidoista. Teos antaa avoimesti ja rehellisesti äänen myös niille, jotka kamppailevat omien valintojensa ja paineidensa kanssa”, kirjan kirjoittaja Marko Lempinen sanoo.

”Myllylän elämästä ilmestyi hänen vielä eläessään laadukas kirja nimeltään Riisuttu mestari (Tammi). Nyt on mielestäni sopiva hetki kertoa suuresti arvostamani legendan tarina kokonaan alusta loppuun asti”, Lempinen sanoo.

Langennut legenda pohjautuu erityisesti useisiin kymmeniin taustahaastatteluihin – joukossa niin Myllylän läheisiä ja ystäviä kuin hiihtokavereita, hiihtovaikuttajia ja erilaisia asiantuntijoita.

”Mika oli elämäni rakkaus. Koimme yhdessä paljon kaunista ja onnellista. Valitettavasti päihdesairaus polvistaa henkisesti kaikki ihmiset, sankaritkin. On tärkeää, että kirjassa käsitellään myös yhteiskunnan odotuksia menestyjille sekä sitä, kuinka vaikeaa on palata pimeydestä valoon, kun elämän ainoa intohimo on kadonnut”, Myllylän ex-vaimo Suvi Paavola sanoo.

”Isäni oli pohjimmiltaan kiltti ja hyväsydäminen ihminen, joka todella rakasti perhettään. Hänen päihdesairautensa jätti kuitenkin arpia, joita on tärkeä tuoda esiin, jotta ihmiset ymmärtäisivät sairauden salakavaluuden. Isäni ei ollut yksin, meitä päihdeongelmista kärsineitä riittää tässä maassa aivan liikaa”, Wiljami Myllylä, 23, sanoo.

Mika Myllylän elämäkertakirja
Kannen suunnittelu: Tuomo Parikka / Valokuva: Tor Wennström, Lehtikuva

SUOSITUIMMAT