Rakastettu näyttelijä Antti Reini, 61, on tehnyt elämänsä ehkä yllättävimmän aluevaltauksen. Vares-elokuvista ja lukuisista teatterirooleistaan tunnettu karismaattinen tähti on aloittanut työt Bloom Deco -silkkikukkayrityksessä.
Tiedotteen mukaan Reinin tehtävät yrityksessä vaihtelevat varastohommista näyttävien installaatioiden rakentamiseen. Luvassa on muun muassa I Love Me -messuilla kukkakimppujen kasausta ja myyntiä sekä Stockmannin joulusomisteiden asentamista.
”Heitin puolitosissani, että haluan töihin teille”
Reini kertoo Podwayn Suomen kukkakuningattaret -podcastissa, että haave uudesta urasta on kytenyt jo pitkään. Työpaikka Bloom Decossa syntyi lopulta kuin sattumalta.
– Näin Jussi-gaalan aulassa niin upean kukkaseinän ja heitin puolitosissani haluavani kyseiseen firmaan töihin. Universumi oli kuulolla, ja kuinkas kävikään, Reini kertoo.
Yrityksen toinen omistaja Johanna Mantila vahvistaa, että Antti hurmasi heidät heti ensikohtaamisella.
– Antti tuli juttelemaan ja totesi, että ollaan ”nastoja mimmejä”. Siitä syntyi hyvä fiilis, ja hetken päästä tarjosimme hänelle keikkahommia, Mantila nauraa.
– Elokuva-alalla on ollut vähän hiljaista, joten miksei! Yhteistyö tuntuu tosi luontevalta.
Näyttelijäura jatkuu – mutta rinnalle tuli uusi intohimo
Vaikka Reini tekee nyt myös kukka-alan töitä, näyttelijänura ei ole jäänyt taakse. Keväällä hän nähtiin MTV:n Race Across the World Suomi -ohjelmassa yhdessä tyttärensä Saga Kinnin kanssa.
Lisäksi hän on viime vuosina näytellyt elokuvissa, teatterissa ja toiminut musiikin parissa. Nyt kuitenkin uusi aluevaltaus tuo arkeen toisenlaista rytmiä.
– On virkistävää tehdä käsillä ja nähdä työnsä tulos heti. Siinä on jotain hyvin rauhoittavaa, Antti pohtii.
Lähde: Seiska
