MTV: Suomessa on kymmeniä tuhansia pedofiileja


MTV on haastatellut Setlementti Tampere ry:n yksikönjohtaja Satu Hintikkaa ja kriisityöntekijä Jukka Ahoa. Heidän työpaikallaan Hämeenpuiston läheisyydessä on tarjolla tukea pedofiileille. Apua hakevat niin lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista tuomitut rikolliset kuin lapsista fantasioivat henkilöt.

Ahon korostaa, että pedofiilia ei voi tunnistaa kadulla.

– Ulkonäöstä tai puheesta ei voi saada selville, onko ihminen kiinnostunut lapsista. Nuorin asiakkaani on ollut peruskoululainen. Toisaalta on myös heitä, joilla on pitkä akateeminen koulutus ja jotka ovat korkeissa viroissa, Aho kertoo MTV:lle.

Erään tutkimuksen mukaan 3,3 prosenttia miehistä kertoi tunteneensa seksuaalista kiinnostusta alle 16-vuotiaisiin ja 0,2 prosenttia alle 12-vuotiaisiin. Näin ollen Suomessa olisi yli 90 000 lapsista kiinnostunutta miestä. Naisia on arviolta kymmenes pedofiilien kokonaismäärästä. Luvut ovat suuntaa antavia, koska asiasta ei luonnollisestikaan haluta huudella.

– Sille ei voi mitään, jos on kiinnostunut lapsista. Tällaisen identiteetin kanssa voi kuitenkin elää. Suurin osa asiakkaista on sellaisia, että heillä on seksuaalisia fantasioita lapsia kohtaan, mutta he eivät ole toteuttaneet niitä. Heillä on myös kova halu olla toteuttamatta, sillä he tietävät, että se on väärin, Aho selventää.

Viime aikoina on nostanut päätään myös uusi surullinen ilmiö. Taipumus pedofiliaan on kehittynyt matkan varrella, vaikka aikaisemmin ongelmaa ei ole ollut.

– Voi hyvin olla, että tekijällä ei ole pedofiilistä taipumusta nuoruudessa, mutta joku elämän kriisi on saanut tietynlaisen nettipornon pariin ja on kehittynyt riippuvuus, Hintikka selostaa.

SUOSITUIMMAT

Vesa Keskinen kauppaa omaisuuttaan netissä – katso kuvat

Nettiin on ilmestynyt myynti-ilmoitus, jonka takana on itse Vesa Keskinen. Kaikkien tuntema kyläkauppias kaupittelee Nettiauto-sivustolla Ferrariaan. Ökyauton hintapyyntö on...

Riitta Väisäsen kohuesiintyminen: Nyt puhuu haastattelija! Seiska: ”En ikinä unohda”

Riitta Väisäsen esiintyminen viimeisimmässä Ylen Perjantai -ohjelmassa on herättänyt laajalti huomiota. Konkarijuontaja puhui sen verran vauhdikkaasti, että jotkut ovat kuvailleet olemusta jopa...

IL: Saija Varjuksen hääsuunnitelmat jäihin: ”Nyt riitti!”

Saija Varjus kertoo tuoreessa Iltalehden haastattelussa kuulumisistaan. Legendaarinen tangokuningatar yllättää kertomalla hääsuunnitelmiensa peruuntumisesta. – Olen päättänyt, että nyt riitti....

Uskoisitko, että Eini on 62-vuotias? Katso tuore kuva!

Discokuningatar Eini (oik. Eini Pajumäki), 62, lisäsi eilen sometililleen kuvan upeista maisemista Gran Canarialta. Julkaistun tekstissä Eini kertoi muun...

Seiska: Apeasti päättyi Susanna Laineen ja Petri Nygårdin lemmenloma – kuvalinkki

Juontaja ja näyttelijä Susanna Laine, 41, ja rääväsuinen räppäri Petri Nygård, 47, olivat Dubain lämmössä lähes kolme viikkoa. Väsähtänyt...

Johanna Tukiaisen ulostulo loksauttaa leuat! ”Onpa otsaa!”

Johanna Tukiainen menetti hiljattain lapsensa huoltajuuden ja sai sen jälkeen tuomion törkeästä lapsikaappauksesta. Tuksu ei tunnu löytävän itsestään syytä...

Surullinen uutinen Olli Hermanin perheeltä

Reckless Love -yhtyeen laulajan Olli Hermanin, 39, puoliso Tytti kertoi ikävän uutisen, nimittäin heidän perheen kissa on kuollut. Tytti...

Seiska: Kaija Koo ja ex-mies bongattiin yllättävissä puuhissa

Kaija Koon uutisoitiin viime keväänä eronneen yllättäen avopuolisostaan. Liikemies muutti uuteen osoitteeseen ja laulaja jäi asumaan pariskunnan entiseen yhteiseen kotiin.

Iivo Niskanen julkaisi kuvia poikansa ristiäisistä – seuraajat ihastuivat näkemäänsä

Joulukuun alussa maastohiihtotähti Iivo Niskanen, 31, ja hänen puolisonsa Saana, 29, saivat pojan. Eilen Iivo julkaisi sometilillään tammikuulta kuvamateriaalia ja mukana...

Katja keksi, miten sähkölämmityksen kulut saa lähes nollaan

Facebookissa on jälleen käyty keskustelua sähkön säästämiseen liittyen. Linjoille on ilmestynyt myös Katja-niminen nainen. Hän kertoo keksineensä oivan keinon...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje