Muistatko: Karita ja Petri Tykän yhteiselo alkoi salasuhteena


Karita ja Petri Tykän aviokriisi nousi tällä viikolla rytinällä otsikoihin, kun Petri avautui tilanteesta julkisessa Facebook-julkaisussaan. Hän kertoi jättävänsä avioerohakemuksen nopealla aikataululla.

Pariskunnan suhde sai alkunsa niin ikään kohuotsikoiden saattelemana. Seiska uutisoi 20 vuotta sitten, että Karitan ja talk show -isäntä Joonas Hytösen suhteen huhuttiin ajautuneen kriisiin kolmannen osapuolen vuoksi.

Karita ja Joonas olivat tuolloin kihloissa ja Joonas suoritti asepalvelusta. Karita nähtiin usein Petrin seurassa muun muassa ravintolaillallisilla. Petri kertoi tuolloin kyse olevan työtapaamisista.

Pian Karita ja Joonas ilmoittivat eronneensa. Karita oli Seiskan mukaan jo tuossa vaiheessa muuttanut Petrin Helsingissä ökyalueella sijainneeseen asuntoon.

SUOSITUIMMAT