Muistatko tämän kohun? Kaija Koo Linnan juhlissa räkäkännissä!


Kaija Koo on saanut kutsun tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle kahdesti. Ensimmäisen kerran hän sai tuon suuren kunnian vuonna 2006.

Tuolloin Kaijan ilta ei mennyt aivan putkeen. Laulajan humalan huuruista linnareissua käydään yksityiskohtaisesti läpi elämäkerrassa Kaija Koo – taipumaton.

– Kaija ei nähnyt Linnan kuuluisaa ruokapöytää kuin vilaukselta. He (Kaija ja Antti Tuisku) kulkivat haastattelusta toiseen, ja joka kulmassa hänelle tarjottiin boolia, elämäkerrassa selostetaan.

Antti oli yrittänyt auttaa Kaijaa parhaansa mukaan selvittelemään päätään.

– Loppuillasta hän meni yläkertaan tai pikemminkin hoippui, sillä valvottu yö, syömättömyys ja booli olivat tehneet tehtävänsä. Kaija oli vahvassa humalassa. Tuisku vei Kaijan ikkunan ääreen, avasi sen ja kehotti hengittelemään raitista ilmaa, kirjassa kerrotaan.

Lopulta Maarit Hurmerinta oli saanut Kaijan ymmärtämään, että olisi parempi lähteä kotia kohti. Kaija oli kuitenkin lähtenyt vielä jatkoille. Loppuillasta laulaja oli tanssinut riehakkaasti ja puraissut Tuiskua korvasta.

SUOSITUIMMAT