Nyt puhuu Arto Nyberg: “Kovaa puuhaa!”



Yleltä suositun haastatteluohjelmansa Arto Nyberg Show’n menettänyt tv-tähti on vihdoin avannut sanaista arkkuaan lähtöpasseistaan. Seiskan haastattelussa suosikkijuontaja ei todellakaan säästele sanojaan, vaan lataa täysilaidallisen esimerkiksi hieman ikääntyneempien juontajien kohdalla.

Vaikuttaa vähän siltä, että katsotaan, kuka on ollut pisimpään talossa ja heitetään hänet sitten pihalle. Se on kyllä kovaa puuhaa, Arto kertoi Seiskalle.

Yleisradion muutosneuvottelut ovat olleet todella pitkät ja raskaat ja vaikka varsinaiset neuvottelut päättyivät jo aikapäiviä sitten, moni on joutunut odottelemaan tietoaan kohtalostaan hyvinkin pitkään. Nyberg ymmärtää tarpeen, mutta on silti eri mieltä Ylen tavasta toimia neuvottelujen suhteen.

Irtisanomistarve on ulkopuolelta aiheutettu, mutta Ylellä kyllä tiedettiin, mitä tuleman pitää. Mietin, olisiko jokin muu malli ollut parempi kuin tällainen juustohöylämalli, jossa joka osastolta häipyy kokeneimmat tekijät. Sitä jäin miettimään, Nyberg sanoi Seiskalle.

Arto Nyberg tunnetaan myös muut huomioonottavana miehenä ja häneltä riitti haastattelussa paljon myötätuntoa muille irtisanotuille kollegoilleen.

– Totta kai, totta kai. Tervetuloa joukkoon.

Tänään on myös muussa mielessä historiallinen päivä Ylellä, sillä kanavakuuluttajat siirtyvät historiaan. Esimerkiksi jatkossa Yleisradion taajuuksilla ei enää nähdä 30 vuotta kuuluttajana toiminutta Anna-Liisa Tilusta, vaan hän jatkaa ainoastaan äänenä.

Lue lisää: Arto Nyberg joutui virkavallan pysäyttämäksi – syy varsin erikoinen!

 

SUOSITUIMMAT