Martina Aitolehdestä ja Hannu Pikkaraisesta tuli kaikkien yllätykseksi Suomen viihdetaivaan seuratuin on-off -pariskunta. Aiemmin tuota epävirallista titteliä piteli vahvasti käsissään kaksikko Stefan Therman (Martinan ex) ja Sofia Belórf.
Martinan ja Hannun onni näytti vielä muutama kuukausi sitten täydelliseltä. Kaksi sporttista nuoruuden haihattelut jättänyttä aikuista antoi jopa rakkaushaastattelun Me Naisille.
Elokuussa rakkauteen kuitenkin tuli ryppyjä, kun Seiska kertoi Hannun saaneen raiskaussyytteen. Mitä ilmeisimmin puskista tullut uutinen oli Martinalle liikaa ja pariskunta muun muassa perui yhteenmuuttamisaikeensa.
Rakastavaisten ero tuntui jo olevan selvä asia, mutta sittemmin Martina ja Hannu -rintamalta on kuulunut aivan päinvastaisia uutisia. Seiskan lukija oli bongannut kaksikon viime perjantaina Lahdessa ruokaostoksilla. Kärryjen sisällöstä päätellen suunnitelmissa oli mökkiviikonloppu.
Keskiviikkona puolestaan julkaistiin Sensuroimaton Päivärinta -jakso, jossa Martina on vieraana. Nainen oli hyvin vähäsanainen vastatessaan hänen ja Hannun tilanteeseen liittyvään kysymykseen.
– En mä kommentoi, ollaanko yhdessä vai eikö olla. Kyllä hän on mun elämässä, Martina tyytyi toteamaan.