HelsinkiMission uuden joulutempauksen toteutus näyttää aluksi joulun iloiselta tuotemainokselta, kunnes se muuttuu muistutukseksi juhla-aikaan piiloutuvasta yksinäisyydestä. Pääkaupunkiseudun ulkomainospinnoilla huomiota herättävä toteutus kääntää joulumainonnan yhteisöllisen kuvaston päälaelleen, kun ruudulle jääkin yksinäinen lapsi tai vanhus. Tempauksella nostetaan esiin todellisuus, joka koskettaa monia yksinäisiä suomalaisia myös joulun pyhinä.
Vaikka joulu on monille ilon ja yhdessäolon juhla, lähes 30 prosenttia suomalaisista kokee itsensä yksinäiseksi ainakin joskus. Yksinäisyyden haitallisuus ja pitkäkestoisuus nousee esiin erityisesti pyhien aikaan, kun yhteisöllisyyden ympärille rakentuva juhla korostaa haasteita omassa elämäntilanteessa.
”Jokaisella ihmisellä on perustavanlaatuinen tarve kuulua johonkin. Kun tämä ydintarve ei täyty, yksinäisyys vaarantaa hyvinvoinnin, terveyden ja jopa elämän turvallisuuden”, muistuttaa HelsinkiMission viestintä- ja varainhankintajohtaja Hanna Koskenkangas. “Yksinäisyys kasvattaa ennenaikaisen kuoleman riskiä jopa 26 prosentilla ja on vaikutuksiltaan verrattavissa 15 poltettuun tupakkaan päivässä. Kyseessä on vakava kansanterveydellinen ongelma, jonka vaikutukset ylittävät jopa liikkumattomuuden tai runsaan alkoholinkäytön aiheuttamat riskit.”
Toteutus pysäyttää joulun alla – pienelläkin teolla voi muuttaa paljon
HelsinkiMission joulutempaus kutsuu jokaisen mukaan vähentämään yksinäisyyttä. Tehdyt lahjoitukset ohjataan suoraan toimintaan, joka tukee yksinäisiä nuoria, vanhuksia ja perheitä ympäri Suomen. HelsinkiMission toiminnasta tehdyt vaikuttavuusarvioinnit osoittavat, että yksinäisyyttä vähentävä toiminta maksaa itsensä takaisin nopeasti. Parhaimmillaan esimerkiksi nuorten yksinäisyyden vastaiseen työhön sijoitettu euro tuottaa kaksinkertaisen hyödyn yhteiskunnalle.
Tempaus näkyy pääkaupunkiseudun JCDecaux’n digitaalisilla ulkomainospinnoilla jouluaattoon saakka ja nostaa esiin jouluun piiloutuvan yksinäisyyden uudella tavalla. Perinteisten joulumainosten tyyliä haastava toteutus toivottavasti herättää keskustelua niin yksinäisyyden vaikutuksista kuin keinoista, joilla voimme auttaa ja tukea toisiamme.