Pysäyttävä videosimulaatio naisesta, joka oli 80 minuuttia jään alla loukussa ylösalaisin



Radiologi Anna Bågenholm, 29, oli hiihtämässä Kjolen-vuorilla Norjassa toukokuussa 1999 kahden muun nuoren lääkärin kanssa, kun katastrofi iski.

Nimittäin Anna kaatui pää edellä jääkerrokseen. Vain jalat ja sukset olivat näkyvissä pinnan yläpuolella, ja vaikka hänen ystävänsä yrittivät vapauttaa hänet, hän oli jumissa jään alla ylösalaisin uppoutuneena tappavan kylmään veteen.

Kaverit soittivat hätäkeskukseen, mutta tilanne näytti kammottavalta. Anna löysi kuitenkin ilmataskun ja taisteli henkensä puolesta, mutta menetti tajuntansa 40 minuutin kuluttua.

Pelastajien saapuessa Anna oli ollut jään alla 80 minuuttia. Koska hänen sydämensä on lakannut lyömästä, hänet todettiin ”kliinisesti kuolleeksi”.

Anna kuljetettiin lentokoneella Pohjois-Norjan yliopistolliseen sairaalaan Tromssaan, noin 2,5 tuntia jäähän putoamisesta. Hänen kehon lämpötilansa oli vain 13,7 celsiusastetta.

Sairaala työskenteli Annan parissa yhdeksän tuntia ja vähitellen hänen lämpötilansa alkoi nousta. Seuraavana päivänä hänen sydän alkoi taas sykkiä.

12 päivän kuluttua Anna avasi silmänsä. Kesti kuukausia ennen kuin hän oppi kävelemään uudelleen.

YouTube-käyttäjä Zack D. Films teki kyseisestä tapauksesta videosimulaation ja julkaisi sen hiljattain kanavalleen. Katso simulaatio alta tai suoraan YouTubesta.

Lähde: UNILAD

SUOSITUIMMAT