Renny Harlin, 61, esitteli 26-vuotiaan Johanna-rakkaansa, kipinä syttyi Luokkakokous 3 -kuvauksissa!


Kansainvälisesti tunnettu huippuohjaaja Renny Harlin, 61, esitteli Apu-lehden haastattelussa rakkaansa, Porista lähtöisin olevan Johanna Kokkilan, 26.

Parivaljakko tutustui toisiinsa viime kesänä Luokkakokous 3 -elokuvan kuvauksissa. Harlin saapui Suomeen ohjaamaan elokuvaa sen jälkeen, kun oli eronnut 26-vuotiaasta kiinalaisesta Kay Huangista.

Harlin ei kertonut Apu-lehdelle tarkemmin Kokkilan työnkuvasta Luokkakokous 3 -elokuvassa, mutta paljasti Ilta-Sanomille, että kaunotar sai castingin kautta roolin elokuvassa. Kaksikko viihtyi hyvin yhdessä ja työsuhteen aikana alkoi tiivis ystävyys.

Kokkila julkaisi elokuun alussa kuvan, jossa hän poseeraa Harlinin vieressä.

Kuvausten jälkeen Harlin matkusti Bulgarian pääkaupunkiin Sofiaan seuraavaa elokuvaprojektia varten ja pyysi siellä ollessaan Kokkilaa luokseen työskentelemään tuotannoissa, koska arvosti naisen energiaa ja luovuutta. Kokkila muutti Sofiaan ja pian pari jo asuikin yhdessä, kun rakkaus syttyi töiden lomassa.

Kokkila on projektikehityspäällikkö ja kasvatustieteiden maisteri. Ammatiltaan hän on luokanopettaja ja hän on harrastanut koko lapsuutensa sekä nuoruutensa muodostelmataitoluistelua kilpatasolla. Aikuisena hän on myös saanut menestystä bikini fitness -kisoissa.

Harlin on tottunut puhumaan puolisoidensa kanssa englantia, mutta iloitsee nyt siitä, että voi kommunikoida Kokkilan kanssa äidinkielellään.

– Silloin käytössä on se koko perimä, joka on syntynyt lapsuudessamme. On aivan eri asia käyttää sanaa ”rakkaus” kuin tyhjänpäiväistä jenkkityylistä sanaa ”love”. Yhteinen kieli on antanut tähän uskomattoman ulottuvuuden, joka tekee tästä rakkaudesta suhteessa syvemmän, kuin minulla on varmaan koskaan ollut, Harlin kertoi Apu-lehdelle.

Kokkila on iloinen suhteesta eikä välitä, vaikka ihmiset toisivat esille suuren ikäeron.

– Tämä on minulle uusi tilanne, ja ihmisillä on varmasti mielipiteitä suhteestamme ja myös ikäerostamme. Mutta se on osa tätä, ja tärkeintä minulle on se, että meidän molempien lähipiiri tukee suhdettamme. Emme ole kuulleet mitään negatiivista siitä, että olemme toisemme löytäneet. Ei sielunkumppaneita iän perusteella valita, Kokkila tokaisi.

Pariskunta juhli Sofiassa halloweenia historiallisissa puvuissa. Suhde ei tuolloin vielä ollut julkinen, joten yhteiskuvaa ei julkaistu.

Paria yhdistävät työn ja positiivisen energian lisäksi myös kuntoilu ja terveelliset elämäntavat.

Rakastunut pari asuu nyt yhdessä Sofiassa, mutta Harlinin mukaan he todennäköisesti suuntaavat jossain vaiheessa kohti Kiinaa tai Yhdysvaltoja.

Lähteet: Apu, Ilta-Sanomat

SUOSITUIMMAT