Rita Niemi-Manninen paljasti synkän lapsuusmuiston – pakeni tätinsä luo


Rita Niemi-Manninen joutui aiemmin tällä viikolla myrskyn silmään. Hän kertoi Instagramissa saavansa kokeilla yh-äidin elämää, sillä hänen aviomiehensä Aki Manninen oli lähtenyt työmatkalle. Vaikka Rita kertoi arvostavansa yksinhuoltajia, kaikki eivät kirjoituksesta pitäneet. Hyvinvointiyrittäjä oli saanut muun muassa yksityisviestin, jossa sivallettiin, ettei naisella ole mitään oikeutta arvioida yksinhuoltajuutta.

Myöhemmin Rita julkaisi lapsuuskuvan, jossa hän poseeraa äitinsä ja isosiskonsa kanssa. Hän halusi kaiketi tuoda esiin tietävänsä yksinhuoltajan arjesta enemmän kuin moni uskookaan. Ritan äiti nimittäin huolehti lopulta lapsistaan yksin. Kuvan ohessa rohkea nainen kertoi kipeän lapsuusmuiston.

– Meidän trio oli tässä isältä turvassa äitin siskon luona, hän ei saanut tietää missä olemme. Kuningas alkoholi muutti hänet väkivaltaiseksi omaa perhettään kohtaan. Kuinka monta kertaa äiti oli uskonut, että asiat paranevat… huonommaksi menivät. Äidillä ei ollut loppujen lopuksi muuta vaihtoehtoa kuin ottaa homma haltuun ja suojella meitä ja itseään, Rita kuvailee.

Nainen muistuttaakin, että joskus yksinhuoltajuus on ainoa oikea ratkaisu pitää lapsensa turvassa.

Lapsuuskuva alla.

SUOSITUIMMAT