HUSin neurokirurgialla tehty kansallinen suomalaistutkimus paljasti, että hengenvaarallisesta aivoverenvuodosta hengissä selvinneillä on merkittävästi kohonnut itsemurhan riski. Riskiryhmässä ovat erityisesti alle 40-vuotiaat ja toipumisen alkuvaiheessa olevat potilaat.
Lukinkalvonalainen aivoverenvuoto (subaraknoidaalivuoto eli SAV) on hengenvaarallinen aivoverenkiertohäiriö, jossa aivovaltimopullistuman eli aneurysman puhkeaminen aiheuttaa aivoverenvuodon. Nykyään yhä useampi SAV-potilas selviää hengissä ja toipuu fyysisesti hyvin, mutta silti vähintään kolmannes kaikista sairastuneista kärsii masennuksesta ja ahdistuneisuudesta.
HUSin ja Helsingin yliopiston tutkijoiden Neurology-tiedelehdessä julkaistu tutkimus selvitti itsemurhariskiä Suomessa kahden vuosikymmenen ajalta niillä potilailla, jotka selvisivät hengissä SA-vuodosta vähintään kuukauden ajan sairastumisensa jälkeen. Tutkimus kattoi yli 5 700 potilasta.
Tulokset osoittavat, että SA-vuodosta selvinneiden itsemurhariski on noin 75 prosenttia korkeampi verrattuna samanikäiseen ja -sukupuoliseen muuhun suomalaisväestöön. Erityisen korkea riski havaittiin nuorilla eli 15–39-vuotiailla, joilla se oli lähes nelinkertainen. Lisäksi ensimmäinen sairastumisen jälkeinen vuosi näyttäytyi erityisen riskialttiina ajanjaksona itsemurhalle.
Pelkkä fyysinen toipuminen ei riitä
”On huolestuttavaa, että peräti 14 prosenttia nuorten SAV-selviytyjien kuolemista johtui itsemurhasta. SA-vuodon jälkeinen kohonnut itsemurhariski vaikuttaa olevan suurempi kuin muissa aivoverenkiertohäiriöissä, eli aivoinfarktissa ja aivokudoksen sisäisessä verenvuodossa”, kertoo lääketieteen kandidaatti ja väitöskirjatutkija Aleksanteri Asikainen Helsingin yliopistosta.
SA-vuodon ja kohonneen itsemurhariskin yhteyden ajatellaan johtuvan äkillisestä fyysisen ja kognitiivisen toimintakyvyn heikkenemisestä, mikä lisää psyykkistä kuormitusta ja pahentaa olemassa olevia mielenterveyshäiriöitä. Nuorilla, usein terveillä henkilöillä, SA-vuodon seuraukset todennäköisesti näkyvät jokapäiväisessä elämässä muuta väestöä selvemmin.
Tutkimusryhmän muut jäsenet, HUSin neurokirurgi, dosentti Miikka Korja, Helsingin yliopiston geneettisen epidemiologian professori Jaakko Kaprio ja HUSissa neurokirurgiaan erikoistuva lääkäri, dosentti Ilari Rautalin painottavat jatkotutkimusten tarvetta, jotta itsemurhariskiin vaikuttavia riskitekijöitä voidaan tunnistaa tarkemmin ja kehittää kuntouttavia toimia potilaiden tukemiseksi.
”Tutkimuksemme korostaa, että pelkkä fyysinen toipuminen ei riitä. On entistä tärkeämpää tunnistaa potilaiden psykologisen tuen tarve ja puuttua mielenterveyden ongelmiin varhain, jotta pystytään ehkäisemään elämänlaatua merkittävästi heikentäviä ja jopa hengenvaarallisia seurauksia”, tutkimusartikkelin vastuututkija Rautalin kiteyttää.