Schumacherin poika sai tarpeekseen: ”Äiti, jätä meidät vihdoin rauhaan!”


Formulatähti Ralf Schumacherin ja hänen ex-vaimonsa Coran tulehtuneet välit ovat olleet muutaman kuukauden otsikoissa. Pariskunta erosi jo vuonna 2015.

Viime kesänä Ralf kertoi julkisuuteen seurustelevansa miehen kanssa. Ex-vaimolle asia tuntui olevan kova pala.

– Tuntuu kuin parhaat vuoteni olisi ryöstetty. Olen hukannut 20 vuotta elämästäni, Cora totesi medialle.

Nyt ex-parin poika David Schumacher, 22, on ottanut kantaa äitinsä ulostuloihin pitkässä Instagram-kirjoituksessa. Hän korostaa, ettei hän olisi halunnut joutua puuttumaan vanhempiensa välisiin kahnauksiin. David tähdentää, ettei yksityisiä asioita pitäisi puida julkisesti.

– Äidilläni on ollut jo pitkään henkisiä ongelmia. Kerran ollessasi 13-vuotias hän romahti  totaalisesti erään lomareissun aikana. Hän joutui suljettuun laitokseen ja jäin vähäksi aikaa yksin. Olin niin iloinen, kun isäni tuli paikalle, David selostaa saksaksi vapaasti suomennettuna.

– Hänen käytöksensä on pöyristyttävää. He ovat eronneet jo yhdeksän vuotta sitten. Äiti, jätä meidät vihdoin rauhaan! David toteaa.

SUOSITUIMMAT