Seiska: Avomiestä syytetään Johanna Tukiaisen pahoinpitelystä – kuulustelupöytäkirjat ja kuvat julkisiksi



Johanna Tukiaisen avomiestä syytetään kahdesta pahoinpitelystä. Oikeudenkäynti alkoi tällä viikolla ja sen myötä poliisin kuulustelupöytäkirjat tulivat julkisiksi.

Johanna on kertonut virkavallalle puolison käyneen hänen kimppuunsa ensimmäisen kerran noin neljä viikkoa synnytyksen jälkeen. Pariskunnan Isabel-tytär syntyi lokakuussa. Johanna oli ollut ennen väitettyä pahoinpitelyä ravintolassa.

– Esimerkiksi makuuhuoneessa hän paiskasi minut seinää vasten niin, että taulut tippuivat. Hän piti minua myös sängyllä kuin pakkopaidassa, painoi minua alas ja kysyi, ”olenko kiltti tyttö nyt”… Juoksin pakoon, kunnes hän tarttui minua takaapäin ja paiskasi kauhealla voimalla lattiaan, Seiska kirjoittaa printtilehdessä Johannan kertoneen kuulustelupöytäkirjan perusteella.

Johannan Marja-äitiä on myös kuultu asiaan liittyen. Hän on kertonut tyttärensä miehen myöntäneen hänelle pahoinpitelyn pian tapahtuneen jälkeen. Mies oli kuulemma todennut, ettei muutakaan keinoa ollut, koska Johanna ei ollut suostunut tuleman ravintolasta kotiin.

Toinen pahoinpitely on syytteen mukaan tapahtunut 12. helmikuuta. Sitä oli edeltänyt Johannan mukaan riita avomiehen huumerikoksista ja tämän valeista sosiaaliviranomaisille Isabel-tyttäreen liittyen.

Johanna on kertonut kuulusteluissa miehen vääntäneen häntä ranteesta, painaneen maahan, istuneen päälle ja tämän jälkeen kuristaneen kurkusta.

– Tunsin, etten saa henkeä kunnolla. Hän käski minun olla ”kunnon tyttö” ja totella. Pelkäsin henkeni edestä.

Kaikesta huolimatta Johanna ei ole ollut kuulusteluissa varma, haluaako hän hakea puolisolleen lähestymiskieltoa.

– En tiedä vielä. Minähän rakastan häntä, ja hän on lapseni isä. Minun pitää miettiä.

Oikeudessa todisteena olevat kuvat Johanna vammoista näet Seiskasta. Avomies on kiistänyt pahoinpitelyt todeten, ettei suhdekriisi ole rikos.

SUOSITUIMMAT