Seiska: Johanna Tukiainen riehui kadulla – poliisit paikalle!



Johanna Tukiainen on viettänyt viime aikoina aikaa Espanjan Marbellassa. Kohteessa on tunnetusti paljon suomalaisia, joten Johanna tekemisistä on raportoitu ahkerasti Seiskalle.

Nyt kohukaunotar on aiheuttanut välikohtauksen taksikyytiin liittyen. Seiskalle kerrotaan, että Johanna oli ensin suurieleisesti pyytänyt apua kantamustensa kanssa. Hätiin oli kiirehtinyt taksikuskin lisäksi kaksi paikallista naista.

Kun tavarat oli saatu autoon, taksikuski oli kuulemma ryhtynyt pyytämään maksua etukäteen. Tähän Johanna ei ollut suostunut. Kuski oli tästä syystä ryhtynyt lappaamaan Johannan tavaroita takaisin kadulle.

– Toisella Johannaa auttaneista naisista meni hermo, ja hän sanoi, että on nyt auttanut tarpeeksi. Johanna otti lopulta naapuriravintolan pöydältä pullon tai lasin, jonka rikkoi maahan taksin viereen, Seiskalle selostetaan.

Taksikuski oli soittanut paikalle poliisit. Mitä ilmeisimminkään Johannalle ei kuitenkaan aiheutunut välikohtauksesta seuraamuksia, sillä hänet oli jätetty kadulle kantamustensa kanssa poliisien jatkaessa matkaansa muihin töihin.

SUOSITUIMMAT