Seiska: Jutta ja Juha Larm ulos ökylomakeskuksen johdosta!


Seiska uutisoi pari viikkoa sitten Jutta ja Juha Larmin perustaman Kuru Resort Saimaan talousvaikeuksista. Rantasalmella sijaitsevan ökylomakeskuksen taustayritys oli saanut maksuhäiriömerkinnän. Kyseessä oli noin 26 000 euron saatava.

Nyt Seiska kertoo, että jutun julkaisun jälkeen Kurun johtoportaassa oli alkanut tapahtua kummia.

Ensin toimitusjohtaja Tiina Seppänen oli ilmoittanut sosiaalisessa mediassa myyneensä osuutensa Kuru Resortista ja jättäneensä samalla pestinsä.

Myöhemmin oli käynyt ilmi, että Jutta ja Juha Larm olivat jättäneet paikkansa yrityksen hallituksessa. Jutta oli hallituksen varsinainen jäsen ja Juha hallituksen puheenjohtaja.

Seiskan mukaan pariskunta oli lähtenyt hallituksesta vain päivä sen jälkeen, kun toimittaja oli esittänyt Jutalle firman taloustilanteeseen liittyviä kysymyksiä.

Kuka Jutta?

Jutta Larm on entinen Gustafsberg, entinen Jussila, entinen Kolhi ja omaa sukua Virtanen. Hän on tunnettu suomalainen naisyrittäjä, joka syntyi Virroilla vuonna 1973.

Hänet tunnetaan pirkanmaalaisena hyvinvointi- ja matkailuyrittäjänä, personal trainerina, fitness-urheilijana, seksuaaliterapeuttina ja luennoitsijana.

Jutta Lasm on FitFarm-liikunta- ja valmennuskonseptia pyörittävän Xemax-yrityksen perustaja ja omistaja. Larm on esiintynyt useissa televisio-ohjelmissa, julkaissut kirjoja ja lanseerannut nimeään kantavan fitness-vaatesarjan. Koulutukseltaan hän on markkinointimerkonomi, liikuntaohjaaja ja seksuaaliterapeutti – ja yllättäen myös poliisi.

SUOSITUIMMAT